torstai 26. tammikuuta 2017

Onko suutarin lapsella kengät?

Kun molemmat vanhemmat on kasvatuksen ammattilaisia minkälainen lapsesta tulee? Kun vanhemmilla on hallussaan kaikki faktat miten ja millä tavalla pitäisi toimia missäkin haastavassa kasvatustilanteessa ja mitä pitäisi osata missäkin iässä. Tuleeko lapsesta kiltti, kuuliainen ja kaikki käytöstavat omaava selkä suorassa istuva pikku nero jonka vanhemmat on osannut ottaa jokaisen herkkyyskauden huomioon?



Ei! Ei siitä tule. Tai aina voi toivoa parasta ja samalla pelätä pahinta. Oman lapsen kanssa on kun kuka tahansa tavallinen kadun tallaaja. Oman lapsen kanssa ei oikeastaan mitkään faktat ole hallussa. Oman lapsen kanssa toiminen on täysin erilaista kuin vieraan. Töissä osaa antaa diagnoosin jo pelkästään varpaan asennosta kun oman kanssa on ihan peukola keskellä kämmentä. Se että on kasvatusalan ammattilainen antaa tietynlaisen paineen siitä että kyllä mun nyt yksi lapsi pitäis osata kasvattaa. Töissä pärjää ihan hyvin 12 lapsen kanssa ja kotona on helisemässä jo sen yhdenkin kanssa. Jos Hermannista tulee vaikka yli vilkas paikallaan pysymätön vieteri ukko ajatellaanko meistä "Vanhemmat on ammattilaisia ja lapsi on tollanen!" Neuvolassakin kerran sanottiin " Niin sehän oot päiväkodissa töissä kyllähän sä tiedät!" No ku en tiedä. On helppoa neuvoa muita ja antaa ohjeita että teet nyt näin ja näin niin kyllä se siitä sitten alkaa sujumaan. Mä olen myös ihan varmasti neuvonu muita vanhempia ja teen kuitenkin omani kanssa ihan päin vastoin kuin "Näin kasvatat lapsesi" oppaassa sanotaan. Esim. Ikää yli yksi ja meillä vieläkin lussutetaan tuttipulloa vaikka "Näin kasvatat lapsesi" oppaassa sanotaan ihan muuta. Välillä alkaa itteäkin ihan ihmetyttää oma tyhmyys oman lapsen  kanssa. Kyllä töissä tasan tarkkaan tietää mitä ulos puetaan päälle mutta kotona ei. Vaikka tiedän mitä tavaroita ja vaatteita kannattaa ottaa hoitoon mukaan niin oman kanssa sitten pähkäilen että niin mitähän sinne hoitoon oikeen tarvii? Olenko minä muistanut laittaa Hermannin nimen jokaiseen vaatteeseen?  No en! En varmaan yhteenkään. Muistanko aina tsekata viikonlopun jälkeen vaihtovaatteiden tilanteen? No en!  

Mutta niinhän se on Suutarin lapsella ei ole kenkiä. Kun on päivät pitkät kasvatellut muiden lapsia kuuliaiseksi kansalaisiksi voikin oman kanssa ottaa vähän löysemmin rantein. Töissä olen varhaiskasvattaja kotona olen äiti. Tavallinen äiti jonka Google käy tiuhaan tahtiin etsien vastauksia tyhmääkin tyhmempiin kysymyksiin. 

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoni heräsi, mitä miehesi tekee työkseen? :) Hermanni on ihana ja sinä mailman paras äiti hänelle. Ei huolta.

    VastaaPoista
  2. Oon miettinyt, että on Hermanni sun työpaikalla hoidossa jossain toisessa ryhmässä vai ihan eri pk? Kiva blogi sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan eri pk. Ei varmaan onnistuis että olisi samassa päiväkodissa.. :)

      Poista
  3. Tykkään niiin paljon sun tavasta kirjottaa! :) aina välillä käyn katsomassa että olisiko jo uusi postaus tullut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva kuulla! Kannattaa alkaa seuraamaan Facebookissa löytyy ihan elämä on herkkua haulla;) helpompi seurata!

      Poista