Me päästiin miehen kanssa lauantaina kahestaan treffeille. Ei mitenkään pitkän kaavan mukaan mutta käytiin leffassa. Se on luksusta että saa käydä kahestaan ihan vaikka vaan leffassa. Kannattaa silloin valita se kaikista pisin leffa kun sinne asti pääsee. Hermanni heitettiin mummolaan hoitoon. Se viihtyy onneks siellä, ei edes heippoja sanonu ku oli niin kiire mennä vetämään koiria hännistä. Hermanni viihtyy kyllä melkein ihan missä vaan paitsi autossa.
Tekee erittäin hyvää välillä olla kaksin. Ihan vaan kahdestaan. Ollaan isi ja äiti mutta ollaan myös toistemme kumppanit. Pienet teot ne on ne tärkeimmät mitkä pitää parisuhteen pystyssä. Ei mitään suurta valkoisella ratsulla ratsastamista auringon laskuun. Ei semmossen olis ees aikaa. Vaan riittää se kun toinen ottaa siellä leffateatterin hämyssä ihan vaan kädestä kiinni. Mahassa kutkuttaa melkein kun ensitreffeillä. Tai kun toinen on käyny kaupassa ja avaan jääkaapin niin siellä odottaa battery vaikka toinen ei voi sietää energiajuomia niin silti se on muistanut. Pakastimessa odottaa sun lempi jäätelö sitä hetkeä kun pikku ukko on laitettu unille ja saa vaan nauttia. Ohi kävellessä toinen vaan hipasee tai silittää, taputtaa pepulle antaa ihan vain sen pienen huomion. Kun toinen kysyy otatko iltateetä ja tekee kylkeen parit iltapala leivät meidän yhteisestä paheesta pullamössö leivästä. Tai kun toinen kysyy viikonloppu aamuna haluatko jäädä vielä nukkumaan? Kun aamukahvi on keitetty valmiiksi ja kaapista on otettu kahvikuppi valmiiksi odottamaan. Kaikista tärkeimpinä pidän hyvän yön ja töihin lähtö pusuja jos ne alkaa jäädä pois niin silloin täytyy alkaa olla jo huolissaan. Jos ei enään toivoteta hyvää yötä tai kysytä miten päivä on mennyt. Vähitellen kun alkaa tippumaan pois niitä pieniä rakkauden tekoja alkaa alamäki. Tai kun aletaan ajattelemaan vain "Minä itse!". Mikään suhde ei voi toimia jos ei sitä hoida.
Mutta kenelle muullekkaan sitä sitten kuitenkaan kiukuttelis kun omalle turvalliselle puolisolle? Vähän kun lapsilla kiukuttelu kertoo siitä että luottaa toiseen niin paljon että uskaltaa kiukuttella, vaikka kiukuttelen toinen ei häviä. Täytyy kuitenkin muistaa että sillä kiukuttelulla on rajansa. Pikkulapsi aika on kaikista rankinta aikaa parisuhteelle kaikki on uutta, vasta pikku hiljaa muovaudutaan siihen uuteen muottiin ja koko ajan pieni väsymys päällä. Vaikka ottaa välillä päähän niin perkeleesti yritetään muistaa silti halata ja olla läsnä sillä keinolla yllättävän nopeasti kaikkoaa se vitutus ja pahamieli.
Minä sinua vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti