maanantai 23. tammikuuta 2017

Kun lauantai-ilta päättyi ambulanssin soittoon

Meillä tosiaan sairastetaan ensimmäistä kuumetta ikinä. Meillä lauantai iltana kävi ambulanssi ensimmäistä kertaa ikinä.
Laitettiin Hermanni ihan normaalisti nukkumaan. Annettiin lääkettä ja kuumettakin oli vaan 37,5 tais olla vähemmänkin. Parin tunnin päästä se alko pitämään ihan epämäärästä vaikerointia tai uikutusta jotain sellasta mitä se ei ole ennen pitäny. Menin kattomaan siellä se oli muna asennossa ja vapis kauttaaltaan. Otin Hermannin heti syliin ja herättelin sitä jos se vaikka näki vaan unta. Silmät aukes mutta vapina ei loppunu. Hermanni oli ihan muissa maailmoissa. Olin ihan paniikissa. Onneks meijän isi on sen verran urhea ettei se pienistä paniikkiin mene vaan tyynenrauhallisesti hoitaa tilanteen kun tilanteen. Hyvä että toinen meistä on sellanen. Eihän siitä tulis mitää jos kummatki paniikin vallassa juoksis toinen etelään ja toinen länteen. Siinä tilanteessa kun huomaa että Hermanni ihan poissa pelissä ja tärisee kun haavan lehti ei auttanu kun soittaa 112. Mä pelkäsin ihan kuollakseni. Isi hoiti tilanteen ja mä panikoin. Se paniikki mikä iskee kun ei tiedä mikä toisella on ja kun koko kroppa alkaa sinertää ja toinen vaan vapisee niin että hampaatkin hakkaa yhteen sais varmaan kenet tahansa äidin paniikkiin. Ekana tietysti mielessä että ei kai se kuole. 

Hermanni pääs ensimmäistä kertaa ambulanssin kyytiin ja niin pääsin minäkin. Sairaalassa tutkittiin ja hutkittiin. Hermanniki alko olemaan jo omaitsensä. Ja täysissä voimissa noin 40 asteen kuumeessa. Hermanni on maailman reippain poika kun sitä tutkitaan. Se ei koskaan inahdakkaan. Ei kun katotaan korvia. Ei vaikka ambulanssi mies otti verta jalkapohjasta. Se on paikoillaan kun tatti. Kyllä siinä pariin otteeseen tällä äidillä nous pala kurkkuun kun alettiin puhumaan epilepsiasta tai neurologisista ongelmista. Kävin kyllä päässäni kaikenlaisia vaihtoehtoja. Kaikki kokeet puhtaita ei tulehduksia ei mitään. Epäiltiin nopeasta kuumeen noususta johtuvaa horkkaa. Eikä ihme jos lääkkeestä huolimatta kuume pamahtaa ihan yhtäkkiä 40 tienoille. Siinä odotellessa oli joku mies vähän isomman pojan kanssa lähdössä kotiin ja tarjos meille tai Hermannille keksiä ja banaania. Oltiin ekaks että eiköhän me pärjätä tai no voidaan me ne ottaa. Se on vähän kuulemma aina ihmetelly meitä hämäläisiä. Kiitos paljon sille miehelle! 

Päästiin onneks kotiin. Meiltä kyllä kysyttiin että uskalletaanko lähteä kotiin vai halutaanko osastolle. Haluttiin kotiin. Vihdoin 02.30 päästiin kaikki nukkumaan pitkän yön jälkeen. Oltiin kaikki ihan tööt! Väsymyksestä, stressistä ja huolesta. 

Kylläpä taas pelästyttiin sitten ihan viimisen päälle. Eilen illalla pelotti käydä nukkumaan, entäs jos taas nousee kuume. Entäs jos en herääkkään siihen. Ja joka pienestä aivastuksesta piti käydä kattomassa onhan kaikki hyvin. Kaikki on nyt hyvin. Eka kuumetauti alotettiinkin vähän tälleen hurjemmalla tavalla. Toivottavasti ei tuu ihan tavaks.


6 kommenttia:

  1. Hui kauhea, voin vain kuvitella miten kauheaa tuollainen on!

    Toivottavasti tästä tulee paljon parempi viikko! <3

    VastaaPoista
  2. Hui! Oisin kyllä itekkin täysin paniikissa, onneksi ei sen vakavampaa ollut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks ei mitään vakavaa vaikka kyllä sitä jo kaikkea ehti miettiä 😅

      Poista
  3. Hui kauhea, onneksi kaikki hyvin! Mäkin oisin aivan paniikissa. Onneksi miehet osaa toimia yleensä rauhallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks miehet osaa ottaa tilanteen haltuun! Onkohan äidit ihan pikkasen herkempiä kun isit.. 😁

      Poista