tiistai 3. tammikuuta 2017

Elämäni rankin vuosi 2016

Vuosi 2016 alkaa olla aika laittaa pakettiin. Tiukkaan pakettiin ja lähettää timbuktuun. Ajattelin ensin että en kirjota mitään vuosi 2016 katsausta mutta tässä se tulee!


Vuoden 2016 suurin tunne on  rakkaus samalla jaetulla ykkössijalla väsymys. Oon niin tuhat kertaa kirjoittanu siitä kuinka paljon Hermannia rakastan siitä ei vaan pääse yli eikä ympäri. Rakastan paljon. Se rakkauden määrä on niin sanoinkuvaamattoman valtava. 


2016 vuonna oon myös oppinu sen miltä tuntuu olla kuoleman väsyny. Niin väsyny että koko elämä tuntu menevän jossain vaiheessa vaan sumussa. Koko viime kevät ja kesä tuntu menevän jossain sumu pilven keskellä. Aurinko paisto mutta mun päällä sato vettä. Olin koko ajan vaan kiukkunen ja vihanen. En tiedä kenelle tai mille mutta olin. Välillä oli olo että nyt mä kyllä tuun hulluks. En tullut. 2016 vuoden aikana oon oppinu itsestäni paljon. Yllätyksenä on tullut että en pidäkkää vauvoista niin paljon kun olin luullut.  En mä olekkaan se pullalta tuoksuva kotiäiti joka pitää kodin ihan tiptop kunnossa ja joka nauttis täysin rinnon kotona olosta. Vauvat on tosi vaatia. Äitiys ei ole mitään vaaleanpunaista ihanaa hattaraa koko ajan vaan se voi olla todella musertavaa ja samalla masentaa kun on koko pienen elämänsä halunnut äidiksi ja se ei ollutkaan sitä vaaleanpunaista hattaraa mitä luuli sen olevan. Ihan liian epärealistinen kuva äitiydestä. Sen kun vaan työntelee rattaita pitkin kylänraittia ja juo kahvia pahvimukista. Synnytys ei alkuunkaan menny oppikirjojen mukaan. Mietin sitä paljon. Mietin miksi? Siihen miettimiseen sain onneks apua. Oon tän vuoden aikana pyytänyt omilta vanhemmiltani enemmän apua kun koskaan. Hermanni 1kk koliikki vauva, kello 21 illalla, isi yövuorossa ja minä kuumeessa. Itkeä melkein tihrustaen soitin äitille että hakee mut sinne. En jaksa. Oon oppinu pikku hiljaa luopumaan asenteesta "Kyllä minä pärjään!" Entäs jos en pärjääkkään? Oon oppinu että ei ole heikkoutta myöntää olevansa väsyny vaan päinvastoin. Pitää olla hiton vahva myöntämään ettei jaksa. Pitää olla vahva että osaa ottaa apua vastaan. Se ei nimittäin oo niin yksinkertaista. Hyvinvoiva äiti vaikuttaa ihan kaikkeen.

Mua aina vähän naurattaa tää kuva koska tässä näytän just niin väsyneeltä kun olin.

Oon käyny itseni kanssa läpi vartalo kriisin. Ja opetellut elämään ei niin timmin vartalon kanssa. Kyllä se tästä. Joskus sitten kun suklaa kuolee sukupuuttoon.
Tässä vuodessa on myös ollu paljon hienoja asioita. Hermanni on koko ajan oppinu jotain uutta. On ollu mielenkiintosta seurata miten Hermannin ulkonäkö kasvaessa muuttuu tuleeko siitä isin näkönen ja jääkö äitin pyllyleuka. Kyllä jäi! Miten jännää oli mennä ensimmäisen kerran vauvauintiin. Miten jännää oli ensimmäistä kertaa lähteä perheenä ulkomaille kun Hermanni oli vaan 5kk ikäinen. Selvittiin hengissä. Ensimmäinen pissa pottaan ja ihka ensimmäiset pienet suuret askeleet. Miten kaikesta väsymyksestä huolimatta Hermannista on tullu niin taitava ja iloinen pieni poika. Miten siitä on tullutkin niin ihana hurmuri.


Tänä vuonna oon saanu tutustua myös hienoihin äiteihin. Muihin äiteihin jotka elää samassa elämäntilanteessa. On voinu kertoa mitä vaan. "Aijon nyt heittää lapseni ikkunasta!" jolloin muut äitit on antanut vertaistukensa ja sanonu "Anna mennä vaan!" No ei nyt ihan. Ihan pieni tai suuri sydäntä painava asia kun sen saa muille mammoille purkaa ketkä tietää todentotta sen tunteen on kyllä helpottanu.  Voi kun teille olisi enemmän aikaa.

Paras ystävä on edelleen paras ystävä. Erillaisesta elämäntilanteesta huolimatta. Siksi hän on paras ystävä. Parhaat ystävät on parhaita ystäviä vaikka pommi räjähtäis.

 
Ja parisuhdekkin on tän vauvavuoden jälkeen vielä pystyssä. Wuhuu!
Tähän vauvavuosi rumbaan en ihan heti ole lähdössä uudestaan. Tarvin ainakin 10-vuoden katkeamattomat unet että saan nukuttua kaiken univelan pois. Tää vuosi on ollu mulle todella rankka.

Vuodelta 2017 toivon parempia unia. Mitään muuta en toivo kun unta ja unta. Ehkä myös enemmän aikaa parisuhteelle.


Pirteämpää uuttavuotta 2017!
Suunta ei ole kuin ylöspäin! 

8 kommenttia:

  1. Ihanan vilpitön postaus. Rehellisyys on kaunista ja varmasti auttaa monia, jotka juuri nyt elävät samanlaista arkea. Voimia sinulle kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisyys on kaunista en ymmärrä miksi pitäis esittää :) Kiitos paljon! ❤

      Poista
  2. Itse huomasin myös, kuinka unenpuute vaikutti itseeni huonosti vauvavuotena, sen vuoksi kun aloin tiuskimaan ja kiukuttelemaan koko ajan. En pitänyt siitä äidistä, joka väsyneenä olin.
    Ihana kun avauduit rankasta vuodesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma. Huomasin ittekkin että en nyt ihan oo oma itseni. Kyllä se tästä! :)

      Poista
  3. Ihanan rehellinen postaus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ❤ mietin kauan että julkasenko ollenkaan että onko tää liian yhyy minulla oli vaikeaa koska sitä en yrittäny :)

      Poista
  4. tsemppiä!! tiedän niin tunteen mitä tuo väsymys on vauva ja lapsi perheessä... onni on hyvä tukiverkosto tässä tilanteessa. Ei kannata esittää super äitiä vaan pitää pyytää apua! Mulla menossa kolmas vauva vuosi putkeen ja unikoulu menossa esikoisella joka täyttää kolme... :D ei todellakaan oo äitiys aina vaaleanpunaista hattaraa mutta kyllä omat lapset on silti parasta maailmassa mitä tiedän <3 :) mutta siis tsemppiä edelleen toivottaa toinen väsynyt äiti! :) kyllä me vielä saadaan nukkua!! :)

    VastaaPoista
  5. Se on totta että omat lapset on kyllä maailman paras asia vaikka kuinka väsyttäis ❤ kiitos tsempeistä! Kyllä se tästä! Tsempit myös sinne! :)

    VastaaPoista