Koska kohta alkaa olla jo 6kk Herkullisen tulosta oon uskaltautu juoksemaan. Kohtu ei ehkä enään tipu soratielle. Ja niveletkin pysyy omilla paikoillaan. Paitsi että eihän Hermanni sitä kautta edes tullu. Oon käyny nyt ensimmäistä kertaa juoksemassa ihan pikku pätkiä vaan välillä kävelen ja välillä juoksen. Kun on päässy juokseminen makuun tekis mieli juosta koko ajan. Se on ihanaa! Varsinki ku sataa vettä naamalle ja sade tuoksuu ja Hermanni rääkyy rattaissa.
Mutta se tunne kun pystyy juosta ekaa kertaa yli vuoteen! Ilman minkäänlaista oksennus refleksiä tai jäätävää kipua jossain päin kehoa. Edelleen vihloo ihan vähän nivusia, haavaalue kipeytyy lenkin jälkeen ja kiinnikkeitä ikävästi vetää mut se ei tunnu enää missään. Ihan ku olis oppinu uudestaan juoksemaan, ihan uskomaton tunne. Tekis mieli jokaiselle vastaantulijalle ilmottaa hei huomaatko mä juoksen! Ottaa sitä hartioista kiinni ja ravistella ja huutaa MÄ JUOKSEN! Melkein vois tirauttaa pari kyyneltä.
Uudet juoksukengät myös vetää magneetinlailla soratielle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti