Pieniä rakkauden tekoja

Me päästiin miehen kanssa lauantaina kahestaan treffeille. Ei mitenkään pitkän kaavan mukaan mutta käytiin leffassa. Se on luksusta että saa käydä kahestaan ihan vaikka vaan leffassa. Kannattaa silloin valita se kaikista pisin leffa kun sinne asti pääsee. Hermanni heitettiin mummolaan hoitoon. Se viihtyy onneks siellä, ei edes heippoja sanonu ku oli niin kiire mennä vetämään koiria hännistä. Hermanni viihtyy kyllä melkein ihan missä vaan paitsi autossa.

Tekee erittäin hyvää välillä olla kaksin. Ihan vaan kahdestaan. Ollaan isi ja äiti mutta ollaan myös toistemme kumppanit. Pienet teot ne on ne tärkeimmät mitkä pitää parisuhteen pystyssä. Ei mitään suurta valkoisella ratsulla ratsastamista auringon laskuun. Ei semmossen olis ees aikaa. Vaan riittää se kun toinen ottaa siellä leffateatterin hämyssä ihan vaan kädestä kiinni. Mahassa kutkuttaa melkein kun ensitreffeillä. Tai kun toinen on käyny kaupassa ja avaan jääkaapin niin siellä odottaa battery vaikka toinen ei voi sietää energiajuomia niin silti se on muistanut. Pakastimessa odottaa sun lempi jäätelö sitä hetkeä kun pikku ukko on laitettu unille ja saa vaan nauttia. Ohi kävellessä toinen vaan hipasee tai silittää, taputtaa pepulle antaa ihan vain sen pienen huomion. Kun toinen kysyy otatko iltateetä ja tekee kylkeen parit iltapala leivät meidän yhteisestä paheesta pullamössö leivästä. Tai kun toinen kysyy viikonloppu aamuna haluatko jäädä vielä nukkumaan? Kun aamukahvi on keitetty valmiiksi ja kaapista on otettu kahvikuppi valmiiksi odottamaan. Kaikista tärkeimpinä pidän hyvän yön ja töihin lähtö pusuja jos ne alkaa jäädä pois niin silloin täytyy alkaa olla jo huolissaan. Jos ei enään toivoteta hyvää yötä tai kysytä miten päivä on mennyt. Vähitellen kun alkaa tippumaan pois niitä pieniä rakkauden tekoja alkaa alamäki. Tai kun aletaan ajattelemaan vain "Minä itse!".  Mikään suhde ei voi toimia jos ei sitä hoida.

Mutta kenelle muullekkaan sitä sitten kuitenkaan kiukuttelis kun omalle turvalliselle puolisolle? Vähän kun lapsilla kiukuttelu kertoo siitä että luottaa toiseen niin paljon että uskaltaa kiukuttella, vaikka kiukuttelen toinen ei häviä. Täytyy kuitenkin muistaa että sillä kiukuttelulla on rajansa. Pikkulapsi aika on kaikista rankinta aikaa parisuhteelle kaikki on uutta, vasta pikku hiljaa muovaudutaan siihen uuteen muottiin ja koko ajan pieni väsymys päällä. Vaikka ottaa välillä päähän niin perkeleesti yritetään muistaa silti halata ja olla läsnä sillä keinolla yllättävän nopeasti kaikkoaa se vitutus ja pahamieli. 

Minä sinua vaan. 

Helppo kotiruoka ; Vihaatko vai rakastatko?

Kyseessä siis klassikkojen klassikko siskonmakkarakeitto. Siitä joko pitää tai sitten siitä ei pidä. Se on niin hyvää ettei sitä enää kouluissa tarjoilla. Se on helppo ja yksinkertainen. Kaikista ikävin työvaihe on vihannesten kuoriminen ja pilkkominen. Erityisesti kova lanttu on ollut vaaraksi mun mielenterveydelle ja sormille. Tämä on meidän perheen super herkku! 

Helppous aste: Super helppo
Maistuvuus; Super hyvä.
Kestävyys; Päiviä

Mitä tarvitset?

Lanttu 

Perunoita
Porkkanoita
Palsternakka
Purjosipuli

Vaihtoehtoisesti pakastealtaasta keittojuureksia.

Siskonmakkaroita.

Lihaliemikuutio,suolaa pippuria muita mausteita oman maun mukaan.

Miten?

Kuori,pilko,keitä kypsäksi. Lopuksi lisää siskonmakkarat ja purjosipuli. Mausta.

Nauti! Helppoa kuin heinän teko.

Onko suutarin lapsella kengät?

Kun molemmat vanhemmat on kasvatuksen ammattilaisia minkälainen lapsesta tulee? Kun vanhemmilla on hallussaan kaikki faktat miten ja millä tavalla pitäisi toimia missäkin haastavassa kasvatustilanteessa ja mitä pitäisi osata missäkin iässä. Tuleeko lapsesta kiltti, kuuliainen ja kaikki käytöstavat omaava selkä suorassa istuva pikku nero jonka vanhemmat on osannut ottaa jokaisen herkkyyskauden huomioon?

Ei! Ei siitä tule. Tai aina voi toivoa parasta ja samalla pelätä pahinta. Oman lapsen kanssa on kun kuka tahansa tavallinen kadun tallaaja. Oman lapsen kanssa ei oikeastaan mitkään faktat ole hallussa. Oman lapsen kanssa toiminen on täysin erilaista kuin vieraan. Töissä osaa antaa diagnoosin jo pelkästään varpaan asennosta kun oman kanssa on ihan peukola keskellä kämmentä. Se että on kasvatusalan ammattilainen antaa tietynlaisen paineen siitä että kyllä mun nyt yksi lapsi pitäis osata kasvattaa. Töissä pärjää ihan hyvin 12 lapsen kanssa ja kotona on helisemässä jo sen yhdenkin kanssa. Jos Hermannista tulee vaikka yli vilkas paikallaan pysymätön vieteri ukko ajatellaanko meistä "Vanhemmat on ammattilaisia ja lapsi on tollanen!" Neuvolassakin kerran sanottiin " Niin sehän oot päiväkodissa töissä kyllähän sä tiedät!" No ku en tiedä. On helppoa neuvoa muita ja antaa ohjeita että teet nyt näin ja näin niin kyllä se siitä sitten alkaa sujumaan. Mä olen myös ihan varmasti neuvonu muita vanhempia ja teen kuitenkin omani kanssa ihan päin vastoin kuin "Näin kasvatat lapsesi" oppaassa sanotaan. Esim. Ikää yli yksi ja meillä vieläkin lussutetaan tuttipulloa vaikka "Näin kasvatat lapsesi" oppaassa sanotaan ihan muuta. Välillä alkaa itteäkin ihan ihmetyttää oma tyhmyys oman lapsen  kanssa. Kyllä töissä tasan tarkkaan tietää mitä ulos puetaan päälle mutta kotona ei. Vaikka tiedän mitä tavaroita ja vaatteita kannattaa ottaa hoitoon mukaan niin oman kanssa sitten pähkäilen että niin mitähän sinne hoitoon oikeen tarvii? Olenko minä muistanut laittaa Hermannin nimen jokaiseen vaatteeseen?  No en! En varmaan yhteenkään. Muistanko aina tsekata viikonlopun jälkeen vaihtovaatteiden tilanteen? No en!  

Mutta niinhän se on Suutarin lapsella ei ole kenkiä. Kun on päivät pitkät kasvatellut muiden lapsia kuuliaiseksi kansalaisiksi voikin oman kanssa ottaa vähän löysemmin rantein. Töissä olen varhaiskasvattaja kotona olen äiti. Tavallinen äiti jonka Google käy tiuhaan tahtiin etsien vastauksia tyhmääkin tyhmempiin kysymyksiin. 

Kun lauantai-ilta päättyi ambulanssin soittoon

Meillä tosiaan sairastetaan ensimmäistä kuumetta ikinä. Meillä lauantai iltana kävi ambulanssi ensimmäistä kertaa ikinä.

Laitettiin Hermanni ihan normaalisti nukkumaan. Annettiin lääkettä ja kuumettakin oli vaan 37,5 tais olla vähemmänkin. Parin tunnin päästä se alko pitämään ihan epämäärästä vaikerointia tai uikutusta jotain sellasta mitä se ei ole ennen pitäny. Menin kattomaan siellä se oli muna asennossa ja vapis kauttaaltaan. Otin Hermannin heti syliin ja herättelin sitä jos se vaikka näki vaan unta. Silmät aukes mutta vapina ei loppunu. Hermanni oli ihan muissa maailmoissa. Olin ihan paniikissa. Onneks meijän isi on sen verran urhea ettei se pienistä paniikkiin mene vaan tyynenrauhallisesti hoitaa tilanteen kun tilanteen. Hyvä että toinen meistä on sellanen. Eihän siitä tulis mitää jos kummatki paniikin vallassa juoksis toinen etelään ja toinen länteen. Siinä tilanteessa kun huomaa että Hermanni ihan poissa pelissä ja tärisee kun haavan lehti ei auttanu kun soittaa 112. Mä pelkäsin ihan kuollakseni. Isi hoiti tilanteen ja mä panikoin. Se paniikki mikä iskee kun ei tiedä mikä toisella on ja kun koko kroppa alkaa sinertää ja toinen vaan vapisee niin että hampaatkin hakkaa yhteen sais varmaan kenet tahansa äidin paniikkiin. Ekana tietysti mielessä että ei kai se kuole. 

Hermanni pääs ensimmäistä kertaa ambulanssin kyytiin ja niin pääsin minäkin. Sairaalassa tutkittiin ja hutkittiin. Hermanniki alko olemaan jo omaitsensä. Ja täysissä voimissa noin 40 asteen kuumeessa. Hermanni on maailman reippain poika kun sitä tutkitaan. Se ei koskaan inahdakkaan. Ei kun katotaan korvia. Ei vaikka ambulanssi mies otti verta jalkapohjasta. Se on paikoillaan kun tatti. Kyllä siinä pariin otteeseen tällä äidillä nous pala kurkkuun kun alettiin puhumaan epilepsiasta tai neurologisista ongelmista. Kävin kyllä päässäni kaikenlaisia vaihtoehtoja. Kaikki kokeet puhtaita ei tulehduksia ei mitään. Epäiltiin nopeasta kuumeen noususta johtuvaa horkkaa. Eikä ihme jos lääkkeestä huolimatta kuume pamahtaa ihan yhtäkkiä 40 tienoille. Siinä odotellessa oli joku mies vähän isomman pojan kanssa lähdössä kotiin ja tarjos meille tai Hermannille keksiä ja banaania. Oltiin ekaks että eiköhän me pärjätä tai no voidaan me ne ottaa. Se on vähän kuulemma aina ihmetelly meitä hämäläisiä. Kiitos paljon sille miehelle! 

Päästiin onneks kotiin. Meiltä kyllä kysyttiin että uskalletaanko lähteä kotiin vai halutaanko osastolle. Haluttiin kotiin. Vihdoin 02.30 päästiin kaikki nukkumaan pitkän yön jälkeen. Oltiin kaikki ihan tööt! Väsymyksestä, stressistä ja huolesta. 

Kylläpä taas pelästyttiin sitten ihan viimisen päälle. Eilen illalla pelotti käydä nukkumaan, entäs jos taas nousee kuume. Entäs jos en herääkkään siihen. Ja joka pienestä aivastuksesta piti käydä kattomassa onhan kaikki hyvin. Kaikki on nyt hyvin. Eka kuumetauti alotettiinkin vähän tälleen hurjemmalla tavalla. Toivottavasti ei tuu ihan tavaks.

Pieni potilas.

Hermannilla on ikää nyt 1.v ja 1kk. Ollaan oltu niinkin onnekkaita että Hermannille nousi eilen illalla ihka ensimmäinen kuume. Hermanni oli outo. Se oli liian rauhallinen ollakseen ihan terve. Kyhnytti kyljessä ja istua tökötti vaan paikoillaan. Kun yleensä sinkoillaan ees ja taas ja taas ja ees. Nyt ei. Nyt oli jotain huonosti. Eikun kuumemittaria kainaloon ja sieltähän pompsahti 37,3. Jotenkin se alko olemaan sen jälkeen vielä enemmän hiljasempi ja sitten se jopa nukahti matolle pylly pystyssä mikä ei sekään ole sen tapaista. Eikun mittaria uudestaan kainaloon ja ihan parissa kymmenessä minuutissa oli kuume noussu jo 38. Koska olen äiti ja oman lapsen kanssa toimiminen on ihan toiselta planeetalta kun vieraan. Kyllä sitä vieraita osaa neuvoa ja miettiä että eikä ne nyt perkele tajua mutta oman kanssa ollaan ihan peukalo keskellä kämmentä! Aloin jo miettiä että herranjestas pitääkö se viedä jo lääkäriin!!? Soitanko ambulanssin? Hain Googlesta "Milloin lapsen kanssa lääkäriin?" "Miten toimia kuumeisen taaperon kanssa?" Miten idioottilta se nyt kuulostaakin! Vaiko ihminen olla noin tyhmä? Kyllä äidit vähän voi. Kyseessä ei ole se että ei tiedä vaan se että haluaa asioihin varmistusta. Vaikka sitte Googlesta tai jonkun alueen jotkut äidit facebook ryhmästä.

Meillä oli eilen elämän tähän astisin rauhallisin ilta ikinä. Köllöteltiin vaan sohvalla. Hermanni turvassa isin ja äitin keskellä. Jos se muutenkin on super hali poika niin nyt se kaipaa syliä ja haleja vielä tuhat kertaa enemmän. Yöllä kuumeen kourissa Hermanni vetäs 12 tunnin yöunet mitä ei tässä taloudessa olla koskaan nähty. Kävin tietysti yöllä mittaamassa kuumeen ettei vaan huitele missään 45 asteessa ja onhan se elossa.

Tänään vaan källötellään lisää ja minä löysin Yle Areenasta Downsiftaajat, aijon siis koko päivän tuijottaa niitä ja Hermanni köllöttää mun kainalossa pää mun mahan päällä. Jaksaa se silti hymyillä. Hermanni hymyilee aina. Se on rakas. Ja nyt niin reppana. 

Nimensä veroinen poika!

Meillä on poika. Hermanniksi kutsutaan. Hermanni on hänen ihan oikea nimi. Hassu nimi ajattelin ensin. Mutta kun mies melkein ensitreffeillä ilmoitti että hänen ensimmäinen poikansa tulee olemaan Hermanni niin mitäpä siihen voi enään sanoa, ei mitään! Tarpeeks kauan kun sitä nimeä pyöritteli suussa ja vitsinä alkoi lentämään siitä kuinka meillä joskus on Hermanni poika alkoi se Hermanni pikku hiljaa kuulostamaan todella hyvältä. Ei koskaan ollutkaan muuta vaihtoehtoa kuin Hermanni oli siinä jo sen verran kauan jankattu. En olis edes tienny minkä nimen olisin antanut jos olisikin tullut tyttö. Siitä olis varmaan tullu Myy.

Yhtään Hermanni nimistä poikaa ei ole mun koko uran aikana tullut vastaan vaikka karkeasti laskettuna oon hoitanut varmaan noin 500 lasta eikä yhtään Hermannia. Moni luuli Hermanni nimen olevan vitsi. "joo siis meijänki poikaa kutsuttiin Hermanniksi ennen oikeaa nimeä!" Puhuttiin vauvasta heti jo mahassa olo aikana nimellä ja kun alkoi olla se nimen päättämis hetki niin moni kuitenkin kysyi että mikä nimeksi tulee? Tuleeko siitä ihan oikeasti Hermanni? Entäs jos Hermannia kiusataan koulussa Hermanni nimen takia? Sanotaanko sitä Pelle Hermanniksi? Eikai tän sukupolven lapset edes tiedä mikä on Pelle Hermanni! Eikai muiden mielipiteillä ole edes väliä? Jossain on aina joku jonka mielestä toisen lapsen nimi on ihan kamala. Makunsa kullakin. Kunhan ei ihan oo mikään Anu Saukko.

Kun Hermanni syntyi se oli ihan Hermannin näkönen. Se oli ihan selvä Hermanni. Hermanni on nimensä veroinen poika. Hermanni on hauska ja huumorintajunen. Oikeen hauskuuttaja. Se kyllä tietää mikä saa nauramaan ja kun saa muut nauramaan keksii se aina vähän lisää ja kokeilee naurattaisko tää vielä vähän enemmän. Hermanni on pienestä asti ollu tosi ilmeikäs poika. Se osaa vääntää naamansa kyllä vaikka minkälaiseen virneeseen, hyvässä ja pahassa. Hermanni on pieni yhden miehen show. Kun vieraita astuu sisään ja jos hän on oppinut jotain uutta näyttää hän kyllä kaiken.

Innolla odotan mitä tulee kun tää poika tästä vielä kasvaa. Mitä Hermannimaista se tulee vielä keksimäänkään?

Päiväkodin aloittaminen, NÄIN SELVIYDYT!

Kolkuttaako oven takana päiväkodin aloitus? Pelkkä ajatus päiväkodista saa palan kurkkuun ja kyyneleet virtaamaan. Onko pakko viedä hoitoon jos ei halua? Mä en kyllä pysty tähän, KYLLÄ PYSTYT!

1. Tutustu!

Mene lapsesi kanssa yhdessä tutustumaan päiväkotiin. Hyvä hetki siihen esim on aamupalan ja ulkoilun välinen aika. Jo ihan pienellä tutkailulla saat kuvan päiväkodin tiloista, toiminnasta ja henkilökunnasta. Kysele kaikki mieltä painavat asiat. Kerro mistä lapsesi tykkää ja mistä ei tykkää. Miten nukkuu ja miten ei nuku. 

2. Esivalmistele!

Esivalmistele ja mieti hyvissä ajoin lapsen tarvitsemat tavarat päiväkotiin. Laita nimi ihan jokaiseen sellaiseen tavaraan minkä et halua hukkuvan. Nimi ei ole mikään suoja kuitenkaan hukkumiselle. Älä siis vie päiväkotiin mitään minkä et halua hukkuvan tai likaantuvan.

Tässä pieni listaus tarvittavista tavaroista ;

Vaihtovaatteita, ainakin kaksi vaihtokertaa. Vaatteiden on hyvä olla sopivia,joustavia ja käytännöllisiä. 

Teippivaippoja. Housuvaipat saattavat olla helpot kotona mutta päiväkodissa suositaan yleensä teippivaippoja. Teippivaippaa vaihtaessa ei tarvitse lapsen jokaista vaatetta ottaa pois vaan vaihto käy vetämällä housut alas ja sitten ylös. Voi miettiä kuinka kauan menisi jos jokaiselta niiltä kahdeltatoista alettaisiin riisumaan ensin housut ja jne..

Kuravaatteet joiden alle mahtuu myös talvivaatteet ja kurahanskat joiden alle mahtuu toppahanskat. Kumisaappaat joihin mahtuu myös villasukka.

Unilelu. PÄIVÄKOTIIN JÄTETTÄVÄ.
Jokaiselle osapuolelle on helpompaa kun kotona on oma turre ja päiväkodissa oma. Vinkkinä ; osta kaksi samanlaista!

Tossut. Semmoiset jalassa pysyvät.

3. Rytmitä!

Alkakaa hyvissä ajoin ennen päiväkodin aloittamista elää samassa rytmissä kuin päiväkoti. Tärkeimpänä päiväuni aika. Jos lapsi nukkuu vielä kahdet päiväunet on toisista nyt aika opetella pois. Päiväkodin kanssa voi keskustella ja sopia esim unimaidosta.

4. Rauhoitu!

Rauhoita itsesi. Älä panikoi. Lapsi aistii helposti negatiiviset tunnelmat. Älä kerro lapselle että et kestä, vaan rohkaise! Päiväkoti on kiva paikka ja me selvitään siitä.

Helppo kotiruoka ; NAUDANSUIKALEKASTIKE

Löydätkö itsesi taas pohtimasta mitähän sitä tänään taas söisi? Tässä vastaus :

Super helppo ja yksinkertainen naudansuikaleista tehty kastike. Naudan sijaan voit käyttää myös possua. Makusi mukaan.

Näitä tarvitset: 

400g naudansuikaleita

100g valkosipulituorejuustoa
2,5dl kermaa
Paprika

Suolaa tai pippuria voi lisätä makunsa mukaan. 

1. Paista suikaleet.

2. Lisää valkosipulituorejuusto

3. Anna juuston sulaa.

4. Lisää kerma

5. Laita kansi ja anna hautua noin 20 min.

Tämän välin voit käyttää hyödyksi. Voit esim tehdä pikatreenin, imuroida tai tyhjentää tai täyttää astianpesukoneen. Vaihtoehtoisesti voit käydä vaaka asentoon ja vetää henkeä.

6. Pilko ja lisää paprika. Sekoita!

Nauti täysjyväriisin ja salaatin kanssa!

Nam Nam..

Miten valita oikeat kummit?

Selvennykseksi heti alkuun että kutsun kummeiksi myös ei kirkollisia kummeja. Ei kirkolliset kummit eivät ole mitään hyviä haltiattaria tai valkoisella ratsulla ratsastavia sankareita. Ehkä. Kummi ku kummi. Siihen ei kai mitään aamenta tarvi. Kirkollinen kummius alkaa olla jo haastavaa toteuttaa kun nykyään niin moni ei enään kuulu kirkkoon. Jos paras kummi kandidaatti ei kuulukaan kirkkoon jääkö hän ilman kummiutta?

Miten valita hyvä kummi/kummit?

Ehdoton valinta kriteeri kummiudelle on pysyvyys. Kummi jonka tiedän pysyvän yhteydessä meidän perheen tai ainakin lapsen kanssa ehkä koko loppuelämän ajan vai loppuuko kummius siihen kun kummilapsi täyttää 18? Kummi joka on yhteydessä ainakin kerran kuukaudesta. Meillä nyt on niin läheinen kummitäti että me ollaan yhteydessä viikoittain. Ja nähdään jopa viikoittain. Kummi joka ei paikkakuntaa vaihtaessa häviä kuin tuhkatuleen. Kummi jonka kanssa jo ennen lasta on ollut niin läheiset välit että tiedän että kummia näkee vielä ristiäisten/nimiäisten jälkeenkin. Kummeiksi en valitsisi setiä,enoja tai tätejä koska niillä on jo oma arvonimi ja paikkansa suvussa. En valitsisi kummeiksi viikon yhdessä ollutta pariskuntaa koska ei niistäkään koskaa tiedä. Kummius ei tarkoita rahapussin nyörien avautumista ja kummilapsen lahjontaa joka kekkereillä. Määrä ei korvaa laatua. Yksi hyvä kummi on parempi kuin kuusi kadonnutta kummia. Miksi pitää olla kuusi kummia joista yksi kuitenkin on vain läsnä?

Pieni nimiäis sankari! 

Mikä on kummin tehtävä? 

Kummin tehtäviin kuuluu suvaitsevaiseksi, vastuulliseksi ja kuuliaiseksi opettaminen vai miten siinä meijän kummitodistuksessa lukikaan. Kummin tehtävänä on ottaa kerma kakun päältä. Kummi syöttää herkut ja lahjoittaa takaisin pienen pahoinvoivan lapsen. Kummi antaa hypätä uimahallissa ponnistuslaudalta ja laskea pulkalla siitä kaikista jyrkimmästä ja jäisimmästä mäestä silloin kun äiti ei ole näkemässä. Kummi ojentaa lapselle tai toivottavasti nuorelle ihka ensimmäisen oman kaljan juhannuskokon hulmutessa ja maksaa ensimmäisen baari illan 18-vuotispäivänä. No eikai! :D 

Jos olet kummi ole ylpeä! Olet saanut huikean tärkeän tehtävän ja kunnian olla mukana kasvamassa pienestä isoksi.

Unikoulu yö 100/100

Joo. Unikoulu on kaput! Se unikoulu loppu kun kananlento. No kestihän se huimat kaksi yötä. En jaksa. Ihan turhaa. Yks yö huudettiin 3 tuntia putkeen. Niin että parvekelasitkin mitkä vielä odottaa pihalla asennusta meinas siitä kiljumis korkeudesta mennä rikki. Ja kyllä se täytyy vähän naapureitakin ajatella kun on ne joutunu tätä hullun myllyä kuuntelemaan jo tovin. Taitaa niilläkin mennä kohta hermo. Kohta ne tulee seinästä läpi. Anteeksi naapurit! Muistan teitä iltarukouksissa.

Tulin vaan siihen tulokseen että jos siihen maitoon nukahtaa samantien sen juotuaan on silkkaa kiusantekoa kaikille osapuolille huudahtaa toista pitkin yötä kun aamulla kuitenkin koko poppoo joutuu heräämään töihin ja hoitoon. Tää pieni herra on niin tulta ja tappuraa ettei mikään tassutteluhoito auta. Hän huutais vaikka maailman tappiin jos olis pakko. Lahjotan ilomielin puolet Hermannin temperamentista sitä tarvitsevalle.

Kuva ajalta milloin Hermanni nukkui hyvin.

        

Älä aloita unikoulua jos...

- Jos olet väsynyt.
- Jos et halua.
- Jos vituttaa pelkkä ajatuskin.
- Jos omistat lyhyen pinnan.
- Jos lapsesi omistaa taidon menettää tajuntansa huutamalla.
- Jos asut kerrostalossa ja seinät on tehty paperista.
- Jos joudut aamulla lähtemään töihin.

Jos mikään edellämainituista kohdista ei osunut aina voi yrittää. Ekan unikoulun pidin kun Hermanni oli noin 7kk ja luovuttiin klo 00;00 yömaidosta ja se meni niin hyvin että ollaan nyt vaan onnellisia siitä ja jatketaan perkele sillä yömaidolla vaikka siihen asti että Hermanni muuttaa pois kotoa. Kyllähän imettäjätkin saattaa imettää yöllä vaikka kuinka pitkään miten se muka eroaa pullosta annetusta maidosta. Pullo paha tissi hyvä.

Kyllä se siitä sitten joskus.

Sinä et osaa keittää kahvia!

Jokaisen työpaikan ongelma on kahvi. Ihan sama vaikka koko työpaikka olis konkurssiuhan alla, henkilöstöä vähennettäisiin yhteen työntekijään ja työaikaa pidennettäisiin 25h päivässä. Ei, ne asiat on toissijaisia. Pääasia töissä on kahvi. Töissä käydään koska siellä saa kahvia. Kahvi on kaikkien työpaikkojen tukipilari. Ilman kahvia ei mikään työpaikka pyörisi. Jokaisen työntekijän verenpaine  pompsahtaa kriittiselle tasolle kun kahvi on loppu kahvitauolle saapuessa. Vakavempaa toki on jos sitä ei ole viitsitty laittaa ollenkaan tai jos kahvia saakin vain puoli kuppia. Tuohtuneen henkilön keittäessä kahvia hän muistaa kokoajan kertoa kuinka on kiire ja kahvi oli lopput tai se edellinen talipää kahvilla kävijä ei sitä ole ilkeykissään laittanut. Joskus tuohtunut kahvilla kävijä saa vain puoli kuppia mutta muistaa koko päivän siitä mainita ja uhkaa seuraavana kuukautena tuoda vain puolikkaan kahvipaketin koska eihän täällä saa kun vain puoli kuppia! Ilkeykissään hän jättää myös uuden kahvin keittämättä ja kierre on valmis. Ja jos kahvia jostain kumman syystä sattuukin valmiina olemaan on se liian kuumaa,liian kylmää,liian laimeaa,liian vahvaa, huonosti keitetty tai ihan väärää merkkiä. Kahvi on jopa saatettu kaataa väärässä kulmassa termospulloon jolloin kahvin maku on muuttunut ratkaisevasti. Silti kahvi kuitenkin ylpeyksissään ja marttyyrina niellään alas koska ilman kahvia ei voi elää. Jokaisessa työyhteisössä on myös se henkilö joka joka kerta jättää kahvipannun pohjalle sen lirun ettei vaan tarvi keittää uutta. Sitä henkilöä kukaa ei vaan koskaan  saa verekseltään kiinni. 

Kahvi on suurin puheenaihe jokaisessa palaverissa jossa tarkkaan harkitaan Kuka kahvin keittää? Milloin keittää? Ja kuinka paljon sitä keitetään? Ja mihin kellon aikaan kahvinkeitin napsautetaan päälle ja milloin pois päältä? Kaadetaanko kahvi termospulloon yhtä vai kahta vaille? Sopimuksista huolimatta on kahvinkeitto hyvin hankalaa eikä se ota onnistuakseen.

Jokaisessa kunnon kahvihuoneessa on kirjalliset ja kuvalliset ohjeet kahvinkeittoon. Ilman niitä ei tavallinen pulliainen pärjää eikä kyllä niidenkään kanssa. Kahvinkeittimen viereen on jokainen työntekijä erikseen liimannut post it lapun ja lappuun kirjoitettu tärkeä neuvo. Älä laita levyä päälle. Laita levy päälle. Vain 3 mittaa kahvia! Älä käytä tuplamittaa ja jne. Kaikista ohjeistuksista huolimatta kahvinkeitto ei vain ota onnistuakseen vieläkään.

Lisäjännitystä tähän joka työpaikan  kahvinkeitto kriisiin tuo kuka juo ja kenenkin mukista ja onko joku ilman lupaa ottanut toisen arvokasta maitoa. Jokaisella työpaikalla on myös ne kuuluisat teen juojat jotka eivät korvaa lotkauta kahvinkeitolle kunhan teevesi on juuri lämmitetty tasan 99,8 astetta.

Onko se kahvinkeitto todellakin niin vaikeaa? Onko vaikeaa heittää porot ja vedet keittimeen ja napsauttaa nappia? Vai pitäisikö kahvitauot kieltää lailla että jokaisessa työpaikalla säästyttäisiin iänikuiselta kahvinkeitto kriisiltä? Vai laskisiko kahvittomuus työtehot minimiin? Pitäisikö jokaisen työelämään siirtyvän käydä perinpohjainen kahvinkeitto kurssi? Ken tietää!

Ihanaa pidennettyä viikonloppua! 

Unikoulu yö 1/100

Tervetuloa seuraamaan meidän unikoulun edistymistä. Koska nyt loppu meillä maidon tarjoaminen yöllä. Se on vaan nyt lopetettava. En kestä enää. Periaatteessa meillä on nukuttu ihan ok mutta tää maito homma saa nyt jäädä unholaan. Nälkään sitä maitoa ei yöllä juoda sen sanoo järkikin. Jos illalla syö syö puuroa saman verran kun rekkakuski ja siihen päälle vielä 2dl maitoa ei millään muotoa voi olla nälkä. Ja ikää on jo yli 1 joten ei tässä nyt muu auta. On ryhdyttävä hommii! Maidon tarjoaminen on helpottanu vaan meitä vanhempia. Maidon antaminen takaa takuuvarman nukahtamisen samantien. Parissa yössähän tän pitäis olla ohi sanoo Google. Mutta tuskinpa. Ainakin viikko ehkä kaks.

Viime yönä se siis alkoi. Tarjosin vaan vettä. Se ei kelvannut, pari hörppyä vaan ja huuto päälle. Heräili ei nyt niin usein kun olin varautunut mutta usein. 20-00 heräsi 2 kertaa niistä selvittiin pelkällä tutilla niin kun aina ollaan selvitty.
Huutokonserttia oli noin 01-02.30. Se on juuri se kriittinen aika jolloin on maidon saanut. Mahto ottaa pikkusen aivoon kun maidon sisään sai taas hörpyn vettä ja hyssyttelyä päälle. Sen jälkeen nukahti heräs 05 ja pari pepulle taputtelua ja tulppa suuhun jonka jälkeen 07.15 heräsin siihen kun Hermanni päristelee huuliaan ja kiekuu ei siis itke vaan kiekuu kun kiljuhanhi. Ensimmäinen yö siis takana. Onhan se rankkaa mutta joskus se vaan on otettava härkää sarvista ja lopettava tää hulluus. Onneks on loppiainen ja yks extra vapaapäivä niin saa vähän lepuuttaa kehoa ja mieltä. Koska huonoilla yöunilla on pikkusen rankkaa tulla töihin kuuntelemaan noh, samaa huutoa.

Seuraavaa yötä innolla odotellessa. Täytyy vaan tsempata itteään että kyllä tämä tästä. Tai ehkä luovutan koko homman kanssa jo ensi yönä. Toivottakaa onnea! 

Elämäni rankin vuosi 2016

Vuosi 2016 alkaa olla aika laittaa pakettiin. Tiukkaan pakettiin ja lähettää timbuktuun. Ajattelin ensin että en kirjota mitään vuosi 2016 katsausta mutta tässä se tulee!

Vuoden 2016 suurin tunne on  rakkaus samalla jaetulla ykkössijalla väsymys. Oon niin tuhat kertaa kirjoittanu siitä kuinka paljon Hermannia rakastan siitä ei vaan pääse yli eikä ympäri. Rakastan paljon. Se rakkauden määrä on niin sanoinkuvaamattoman valtava. 

2016 vuonna oon myös oppinu sen miltä tuntuu olla kuoleman väsyny. Niin väsyny että koko elämä tuntu menevän jossain vaiheessa vaan sumussa. Koko viime kevät ja kesä tuntu menevän jossain sumu pilven keskellä. Aurinko paisto mutta mun päällä sato vettä. Olin koko ajan vaan kiukkunen ja vihanen. En tiedä kenelle tai mille mutta olin. Välillä oli olo että nyt mä kyllä tuun hulluks. En tullut. 2016 vuoden aikana oon oppinu itsestäni paljon. Yllätyksenä on tullut että en pidäkkää vauvoista niin paljon kun olin luullut.  En mä olekkaan se pullalta tuoksuva kotiäiti joka pitää kodin ihan tiptop kunnossa ja joka nauttis täysin rinnon kotona olosta. Vauvat on tosi vaatia. Äitiys ei ole mitään vaaleanpunaista ihanaa hattaraa koko ajan vaan se voi olla todella musertavaa ja samalla masentaa kun on koko pienen elämänsä halunnut äidiksi ja se ei ollutkaan sitä vaaleanpunaista hattaraa mitä luuli sen olevan. Ihan liian epärealistinen kuva äitiydestä. Sen kun vaan työntelee rattaita pitkin kylänraittia ja juo kahvia pahvimukista. Synnytys ei alkuunkaan menny oppikirjojen mukaan. Mietin sitä paljon. Mietin miksi? Siihen miettimiseen sain onneks apua. Oon tän vuoden aikana pyytänyt omilta vanhemmiltani enemmän apua kun koskaan. Hermanni 1kk koliikki vauva, kello 21 illalla, isi yövuorossa ja minä kuumeessa. Itkeä melkein tihrustaen soitin äitille että hakee mut sinne. En jaksa. Oon oppinu pikku hiljaa luopumaan asenteesta "Kyllä minä pärjään!" Entäs jos en pärjääkkään? Oon oppinu että ei ole heikkoutta myöntää olevansa väsyny vaan päinvastoin. Pitää olla hiton vahva myöntämään ettei jaksa. Pitää olla vahva että osaa ottaa apua vastaan. Se ei nimittäin oo niin yksinkertaista. Hyvinvoiva äiti vaikuttaa ihan kaikkeen.

Mua aina vähän naurattaa tää kuva koska tässä näytän just niin väsyneeltä kun olin.

Oon käyny itseni kanssa läpi vartalo kriisin. Ja opetellut elämään ei niin timmin vartalon kanssa. Kyllä se tästä. Joskus sitten kun suklaa kuolee sukupuuttoon.

Tässä vuodessa on myös ollu paljon hienoja asioita. Hermanni on koko ajan oppinu jotain uutta. On ollu mielenkiintosta seurata miten Hermannin ulkonäkö kasvaessa muuttuu tuleeko siitä isin näkönen ja jääkö äitin pyllyleuka. Kyllä jäi! Miten jännää oli mennä ensimmäisen kerran vauvauintiin. Miten jännää oli ensimmäistä kertaa lähteä perheenä ulkomaille kun Hermanni oli vaan 5kk ikäinen. Selvittiin hengissä. Ensimmäinen pissa pottaan ja ihka ensimmäiset pienet suuret askeleet. Miten kaikesta väsymyksestä huolimatta Hermannista on tullu niin taitava ja iloinen pieni poika. Miten siitä on tullutkin niin ihana hurmuri.

Tänä vuonna oon saanu tutustua myös hienoihin äiteihin. Muihin äiteihin jotka elää samassa elämäntilanteessa. On voinu kertoa mitä vaan. "Aijon nyt heittää lapseni ikkunasta!" jolloin muut äitit on antanut vertaistukensa ja sanonu "Anna mennä vaan!" No ei nyt ihan. Ihan pieni tai suuri sydäntä painava asia kun sen saa muille mammoille purkaa ketkä tietää todentotta sen tunteen on kyllä helpottanu.  Voi kun teille olisi enemmän aikaa.

Paras ystävä on edelleen paras ystävä. Erillaisesta elämäntilanteesta huolimatta. Siksi hän on paras ystävä. Parhaat ystävät on parhaita ystäviä vaikka pommi räjähtäis.

 

Ja parisuhdekkin on tän vauvavuoden jälkeen vielä pystyssä. Wuhuu!

Tähän vauvavuosi rumbaan en ihan heti ole lähdössä uudestaan. Tarvin ainakin 10-vuoden katkeamattomat unet että saan nukuttua kaiken univelan pois. Tää vuosi on ollu mulle todella rankka.

Vuodelta 2017 toivon parempia unia. Mitään muuta en toivo kun unta ja unta. Ehkä myös enemmän aikaa parisuhteelle.

Pirteämpää uuttavuotta 2017!
Suunta ei ole kuin ylöspäin! 

Uudenvuoden miniloma

Päätettiin uudenvuoden kunniaks lähteä etelään. 100km etelään. Lahessa lunta Helsingissä ei. Sitä voi kutsua jo eteläksi. Oikeestaa sitä olis voinu kutsua jo ulkomaan matkaks koska oltiin hotellin varmaan ainoat suomalaiset asiakkaat,koska suomalaiset yleensä lähtee mökille oli sää mikä hyvänsä tai siis ainaki lahtelaiset. Lahtelaiset on mökki kansaa. Toinen lahtelainen tapa viettää uuttavuotta on kadota. Me kadottiin Helsinkiin. Ihan vaan pari U käännöstä ja peruutusta.

Meille tärkeetä on mukavuus ja mitä enemmän tähtiä sen mukavampaa. Oon sitä mieltä että kerrankin kun sitä lähtee niin oon ihan valmis maksamaan isommasta ja hienommasta huoneesta. Hotelliks valiutui suuren pohdinnan jälkeen Scandic Park ihan vaan 4 tähden takia ja uimaaltaan. Uimaallas osasto oli pettymys. Niin kylmää vettä että sen voi rinnastaa avantouintiin ehkä se oli tarkoituskin. Saunassa oli perussuomalainen nainen ainoana alasti kun muut oli kaino vienosti bikineissä. Myös me. Heitti löylyä niin että espanjalaiset kaikkos alalauteelta.

Koska meillä oli toi pieni mukana oli hyvissä ajoin puurot naamassa ja pyjama päällä. Mutta ei se mitään. Kun kaks absolutistia on liikkeellä niin se on ihan ok. Ostettiin hyvät uv eväät juustoja ja kylmiä nakkeja suoraan paketista ja hulluteltiin alkoholittomalla skumpalla. Sanottiin kippis vaan! Ja oli muuten hyvää. 

Herättiin siihen kun kello pärähti 00.00 koska meijän hotelli oli ihan Kansalaistorin vieressä missä oli jonkun näköset kinkerit. Rakettia tuli niin maan perkeleesti melkein kun olis joutunu keskelle ydinsotaa. Hermanni ei välittäny hän HUONONA nukkuja veti vaan hirsiä. Ei kääntäny edes kylkeä. Ystävän suurin huoli kun kateltiin tulitusta ikkunasta oli "Koska tää loppuu?" ja "Paljonkohan tääki tulitus maksaa?" Päätettiin että yhden lähihoitajan vuosipalkan verran. Tulitus ohi ja äkkiä takas peiton alle. Tyyny oli huono muuten ei valittamista. Hermanni nukku tosi hyvin vaikka oltiinkin ihan vieraassa paikassa. Aamulla meijät onneks ajoissa herätti pieni elävä herätyskello niin ei myöhästytty aamupalalta. Noin 20m melkein pitkä pöytä täynnä kaiken maailman herkkuja. Ei jääny nälkä. Hotelli aamupalat on aina luksusta. 

Ratkaisu syöttötuoli pulmaan.

Yhteenvetona ihana pieni breikki arjesta. Hotellilomat on aina bueno. Hyvä just korjattu hotelli. Siistit huoneet mutta ehkä liian tusina hotelli mun makuun. Ja Hermannin kanssa meni hyvin. Kunhan se muistaa syödä ja nukkua niin kaikki pysyy suht järjissä. Kummitädille kiitos jaksamisesta! Mitähän sitä seuraavaks..