tiistai 19. joulukuuta 2017

HERMANNI HIIRULAINEN 2-VUOTTA!

Onko siitä jo 2-vuotta kun tulit? Loskaa satoi taivaan täydeltä. Silloin sinä päätit tulla. 20 minuuttia ennen puolta yötä.


Hermanni täyttää kaksi. Kaksi on ison pojan ikä mutta silti vielä ihan pieni äitin vauva. Toiset synttärit jo toista vuotta putkeen. Kun äiti on vähän hullu ja intohimoinen juhlien järjestäjä niin menihän näihin synttäreihin aikaa ja saattoi päähän kasvaa jopa pari harmaata hiusta. Koko edeltävä viikko täynnä joulujuhlia. Tanhun ja päiväkodin. Kiireestä huolimatta tässä sitä nyt ollaan. JUHLAT JUHLITTU! Ilmapallot roikkui kauniisti katosta ja tunnelmavalot toivat tilanteeseen sopivan tunnelman. Vielä tänä vuonna äiti sai päättää synttäriteeman, ensi vuonna Hermanni saa sitten ihan itse päättää. Pitäähän synttäreillä teema olla. Kaikki täytyy mätsätä haarukoista pöytäliinaan.




Juhlamenu 

Kakku
Suklaakakku
Minijoulutortut
Keksejä
Karkkia
Pastakanasalaatti
Vuohenjuustosnackit
Ilmakuivattukinkkupizza
Sipsiä


Hermanni kasvaa silmissä. Ehkä hän ei ihan kokreettisesti kasva koska 1-vuotis syntymäpäivien housut mahtuu edelleen jalkaan ja ovat aivan sopivat, mutta hän oppii. Koko ajan jotain uutta.


Hermanni on taitava tanssija. Balettitanssija tai nykytanssija. Musiikki on parasta ja se saa polvet notkumaan ja kädet vatkaamaan. Hermanni kiipeää. Oikeastaan ihan minne vaan, vaikka katolle jos kukaan ei estäisi. Hermanni istuu isojen poikien tuolissa. Osaa tulla ja mennä ihan itse ylös ja alas ja seistä henkeä uhmaten naama virneessä lusikka toisessa kädessään kuin kapellimestari. Hermanni osaa juosta ja todella kovaa. Hän osaa löytää hyviä piilopaikkoja ja olla hiljaa niin kauan että äiti on jo alkanut näppäilemään puhelimeen hätäkeskuksen numeroa, koska poikaa ei näy missään. Pian kulman takaa ilmestyy räkäsesti naurava poika. Hermanni on uhmakas ja verisesti loukkaantuja. Kun asiat ei mene halutulla tavalla hän juoksee itkien karkuun ja piiloutuu. Hermanni on loistava äidin ja isin pikkuapulainen. Osataan tyhjentää jo tiskinpesukonetta ja koota mukeja päällekkäin. Reippaasti osallistutaan isin kanssa pyykkien vientiin pyykkitupaan. Hermanni osaa nimetä asioita ja toistaa jokaisen kauniin ja rumankin sanan mikä vain suusta pääsee. Välillä puhetulva on niin iso ettei siitä saa mitään tolkkua mutta yritys on kova. Hermanni rakastaa oikeastaan kaikkia ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Hän pussailee jokaisen rakkaan ihmisen kumoon ja osaa ottaa kaikki huomioon.

Keskiviikkona 2-vuotis neuvolassa selviää kuinka paljon tai vähän sitä ollaan kasvettu ja läpäistäänkö neuvolan kaikki testit mitä nyt 2-vuotiaana pitäisi osata. Jännä nähdä!!

SUPER KIITOS KAIKILLE SYNTTÄRI VIERAILLE! HERMANNI JA KOKO PERHE KIITTÄÄ! ENSIVUONNA SITTEN TAAS.

maanantai 18. joulukuuta 2017

KOHTI JOULUA LUUKKU 18; LAPSI TUO JOULUN!

Kohti joulua on Kaksplussan blogiverkoston oma joulukalenteri, joka vie sinut lähemmäs joulumieltä. Jokaisella meistä on oma aiheemme, jokaiselle päivälle aina jouluaattoon asti. Laita siis tonttulakki päähän, ota kuppi sitä iki-ihanaa höyryävää glögiä ja inspiroidu siitä miten valmistella joulua yhdessä lasten kanssa tai löydä ideoita omaperäisiin itsetehtyihin lahjoihin ja koristeisiin. Testaa jouluherkkuja maistuvilla resepteillä ja bongaa myös vinkit onnistuneisiin joulukorttikuviin! 

Kurkkaa myös eilisen luukun numero 17 taakse. Mitä kuuluukaan Millamaisen perheen jouluperinteisiin? Linkki blogiin: Millamainen

Tässä minun luukku, luukku numero 18. 18.12.2015 minun joulut muuttui taas merkityksellisiksi. Silloin syntyi pieni Hermanni vauva joka toi taas sen tunteen että nyt on joulu. Meidän oma joululahja!

Muistan sen tunteen kun tuli se joulu kun joulu vaan ei enää tuntunut yhtään miltään. Ihan sama olisko ollu maanantai aamu, jouluaatto vai juhannus. Ei tuntunut yhtään miltään. Yrittää kovasti saada joulumieltä kuuntelemalla joululauluja ja laittaa kotia vähän joulusempaan kuntoon. Sitä mun pientä 32 neliöistä yksiötä. Mutta joulumieltä ei vaan näy eikä kuulu. Mikä on se musta ikähaarukka kun joulu ei tunnu miltään!? Eikö joulu tunnu miltään yksin? Vai onko kyse siitä ettei siitä edes nuorena sinkkuna välitä?


Kaikista eniten joulusta nauttii lapset. Lapset on ne ketkä saavat joulufiiliksen nousemaan kohti ääretöntä ja sen ylikin. Lapset odottaa joulua kuin kuuta nousevaa ja tunne tarttuu paatuneimpaankin aikuiseen. Se into ja jännitys on ihan käsin kosketeltavaa. Lasten kanssa lauletaan ja tanssitaan joulumusiikin tahtiin. Tiptappia kymmenennen kerran putkeen. Juhannuksen jälkeen aletaan laskemaan päiviä jouluun. Kun rakentaa insinöörinlailla hiki hatussa tonttu ovea alkaa pikku hiljaa itsekkin uskomaan että kyllä sieltä joku kurkkii.

"Mun joulu intoa on viime vuosina varjostanu kahden elämäni tärkeimmän ihmisen poissaolo. Ne jotka teki mulle sen joulun, jotka loi ne perinteet. Ei oo vanhempia, eikä lapsuudenkotia johon jouluna taas mennä, jossa pöydät notkuu jouluherkkuja. Onhan se joulu perinteisesti kumminkin perheen yhdessä olon aikaa.  Josefinan synnyttyä oon halunnu tehä hänen jouluista ihania ja muistettavia. Ja innostunut tästä jouluhössötyksestä samalla vähän itsekkin taas. "  
Jonna 26v ja Josefina 1.

Joulu sai uuden käsityksen kun sain oman lapsen. Ensimmäinen joulu nyt meni vielä synnytys sumussa mutta viime joulu sai jo joulumielen nousemaan suun pieliin ja mieliin. Saatiin yhdessä touhua joulua. Mikä ihanempaa kuin rakentaa omalle lapselle se oman näköinen joulu mitä voi sitten isona muistella. Ostaa lapselle  joulukalenteri, se kaikista isoin ja hienoin. Ja mummot ostaa vielä pari lisää. Meillä joka aamun paras hetki on joulukalenterin avaaminen. Se ilon ja onnen määrä kun aamulla kaivetaan joulukalenteria esiin. Siinä pysyy itsekin kärryillä missä päivässä ollaan menossa. Saa hyvällä omalla tunnolla ostaa kaikki ne ihanat hittilelut ja seistä tuskan hiki otsalla kauppakeskuksen kassajonossa miljoonan muun ihmisen kanssa. Paketoida lahjat salamyhkäisesti illan pimeydessä ja piilottaa komeron perimpään nurkkaan. Leivotaan yhdessä pipareita ja syödään puolet taikinasta ennen kuin ollaan saatu painettua yhtään piparia. Koristellaan ne ranskanpastilleilla tai niillä mitä ei vielä olla ehditty tunkea suuhun. Piparit tuoksuu erityisen joulusilta.  Milloin ennen lasta oon edes leiponu pipareita? 


Koristellaan yhdessä kuusi kaiken maailman ihanilla ja imelillä väreillä jotka eivät yhtään sovi moderniin ja skandinaaviseen sisustukseen mutta ei sen jouluna niin väliä. Joulun odotuksen kruunaa lapsen päiväkodin/harrastuksen ym joulujuhla joka viimeistään saa joulumielle. Se pieni tonttu muiden pikku tonttujen joukossa esiintymässä vaikka yhtään sanaa ei osaa.
Jouluaattona etsitään mantelia sormin joulupuurosta. Esitetään suu pyöreänä hämmästynyttä kuinka se joulupukki on osannut tuoda juuri oikeat lahjat ja vielä juuri oikealle ovelle. Omilla lahjoilla ei tässä vaiheessa ole enää mitään väliä koska se tuike mikä lapsen silmistä paistaa lahjapakettien ja narujen keskeltä on paljon tärkeämpi. Puetaan ihka uudet juuri lahjapaketista saadut pyjamat päälle ja käperrytään sohvan nurkkaa ihailemaan ja nauttimaan joulusta jota me yhdessä lapsen kanssa elimme koko joulukuun luukku kerrallaan. Pakko se on myöntää, lapsi on tuonnut mulle uudestaan sen joulufiiliksen jonka joskus kadotin. Sinä pieni joka ympyröit lelulehdestö jokaisen lelun olet tuonnut joulun, et vain minulle vaan varmasti myös mummoille ja papoille. Hyvää,ihanaa ja lapsenmielistä joulua jokaiselle. Oli lapsia tai ei kyllä sen joulumielen jostain voi löytää.

Huomisen luukun teille raottaa Onnellinenperhe aiheenaan Jouluiset sytykesipsit. Saa nähdä voiko niitä syödä?

perjantai 8. joulukuuta 2017

LUMI YLLÄTTI RATTAITA TYÖNTÄVÄN ÄIDIN!

Kello soi 6.45. Olin kyllä ollut hereillä jo 15 minuuttia kun Hermanni aloitti joka aamuisen äidin tukan haromisen. Se alottaa sen aina kun on univalve vaiheilla. Yrittää saada tukan hipsutuksesta jonkinlaista euforia tilaa itselleen. Hermannin isi on samanlainen äidin tukan hipsuttaja. Lopulta oli vaan pakko nousta kellon soittoon tai oikeastaan älyrannekkeen värinään. Aamut on hyvin tarkasti aikataulutettu. Varsinkin juuri niinä aamuina kun vien Hermannin päiväkotiin. Ja silloin kun Hermanni herää samaan aikaan. Ja etenkin silloin kun syödään aamupala kotona. Jokainen minuutti on kallis arvoinen. Kun vihdoin oltiin saatu koko aamu pakettiin,  kakkavaipan vaihdosta äidin vaatekriisiin päästiin vihdoin poistumaan ovesta. Tänään lähdettiin epätavallista aikaisemmin. Tai voi olla että oltiin aamulla epätavallisen tehokkaampia. Ehkä olikin kyse korkeamman tahon voimasta "Jos nyt lähdet selviät ehkä hengissä"  Olin jo kotona raottanut sälekaihdinta ja todennut että lunta on satanut ja sen seuraksi sataa vettä. Loskaa.


Hermanni rattaisiin, ovi auki ja kohti päiväkotia. Ensimmäiset 20 metriä meni ihan hyvin koska meidän taloyhtiön piha oli käyty jo auraamassa. Kerkesin jo ajatella kuinka ihanaa on kun tiet on aurattu. Käveletielle siirtyessä tilanne alkoi näyttää pahalta mutta ei vielä niin pahalta mitä oli vasta edessä. Seuraavat 10 metriä rattaat vain liukuivat eteenpäin kun niitä oikein lujaa työnsi ja samalla laukoi voimasanoja. Päiväkodille päästäkseen täytyy mennä ylämäki. Huomasin miten lumi alkoi tarttua rattaiden renkaisiin kierrättäen renkaiden ympärille lumiukkoa. Pysähdyin. Nyt ehtii vielä kääntyä kotiin ja viedä rattaat pois mietin. Ei, en. Ylämäki. Yritin vetää rattaita ylämäkeä etuperin, takaperin. Yritin jos Hermanni kävelisi rattaiden vieressä. Arvatkaa kävelikö? Lopulta rattaiden renkaisiin oli virittynyt niin iso lumipallo että rattaat ei liikkunut enää yhtään minnekään suuntaan. Ei etuperin eikä takaperin. Siinä yksinäni sopersin voi helvetin perseitä ja vittusaatanaan samalla kun hiki vana virtasi selkärankaa pitkin kohti persvakoa. Mieli olis tehnyt heittää rattaat lähimpään ojaan. Kello tikitti eteenpäin. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin palata taaksepäin. Olihan rattaita paljon helpompi vetää alamäkeen kuin ylämäkeen niitä samoja uria mitä oltiin tultu myös ylöspäin. Nostin Hermannin pois rattaista helpottaakseni rattaiden vetämistä umpihangessa. Hermanni olisi tietysti halunnut kyytiin mutta se ei nyt käynyt kun rattaiden renkaisiin oli muotoutumassa lumiukko x 5.  Hän päätti saada tietysti vanhat kunnon raivarit. Nyt olikin erittäin hyvä hetki pikku raivareille. Onneksi tästä puolesta välistä ylämäkeä kotiovelle oli noin 100 metriä mutta tähän 100 metrin matkaan oli jo tässä vaiheessa kulunut melkein 15 minuuttia. Rattaat vaan äkkiä rappukäytävään. Hiki valui edelleen ja vielä vähän kovemmin kuin äsken. Hermanni syliin ja kohti päiväkotia. Uusi yritys Hermanni sylissä. Tiedättekö kun kantaa lasta joka on toppavaatteissa ja itsellä myös on toppatakki? Tiedättekö miltä tuntuu kantaa 12 kiloista lasta kun kummallakin on niin liukkaat takit että lapsi vain valuu valumistaan jokaisella askeleella? Tiedättekö miltä tuntuu kantaa sätkivää 20kg lohta? Koko ajan pitää olla laittamassa lasta parempaan asentoo. Ensin oikealla lonkalla sitten kun siitä loppuu tunto siirto vasemmalle lonkalle. Hyvä ote on aivan mahdotonta saada. Sitä vaan puristaa niin lujaa että lapselta loppuu happi. Tähän kaikkeen kun lisää että loskaaa on polviin asti ja maa on liukas kuin curlingrata ei etenemis vauhti päätä huimannut. Loskaa satoi vaan lisää naamalle, meikit levisi poskille. Olin valmis heittäytymään Hermanni kainalossa ensimmäiseen loska kasaan ja jäädä siihen soittamaan töihin ettei me nyt tänään taidetakkaan päästä. Päästiin me vihdoin elävinä, ainakin suht elävinä päiväkodille. Äiti ihan läpi märkänä hiestä kuin maratonin jälkeen. Me selvittiin sittenkin! En edes myöhästynyt kuin 2 minuuttia töistä. Vaikka tuntui että tähän koko matkaan olisi mennyt ainakin tunti.

Mitä tästä opimme? 

Ainakin sen että meidän rattaat ei sovellu loskassa ratasteluun. Ja päiväkodin kautta töihin matkaamiseen on hyvä varata aina extra aikaa. Ikinä ei tiedä mitä taivaalta on yöllä satanut. Onneks on perjantai.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Lapsen kanssako tylsää?

Olen kuullut väitteen ettei lasten kanssa voi tehdä mitään. Kyhjöttää vain kotona ja katsoa telkkarista lastenohjelmia. Kun ei niiden kanssa vaan voi tehdä yhtään mitään. Olen toista mieltä. Kyse on vain aikuisen viitsimisestä tai mielikuvituksen puutteesta. Oon tässä kohta 2-vuoden aikana huomannut ettei lapsen kanssa tylsää päivää nää jos siitä ei itse sellaista tee. Tiesittekö että lapsen kanssa voi tehdä vaikka ja mitä?

Esimerkiksi sateella lapsen kanssa voi;
Mennä uimahalliin.
Maalata.
Piirtää.
Askarrella.
Leipoa.
Mennä ulos kuuntelemaan sadetta.
Mennä sisäleikkipuistoon.
Mennä kirjastoon.
Paukuttaa kattiloita yhteen.
Tehdä majan.
Lähteä mummolaan.
Soittaa kaverit kylään.


 Lapsi on erittäin hyvä ja motivoiva syy mennä ulos säällä kuin säällä. Taas on kyse vain aikuisten laiskuudesta ja viitsimisestä. Kun lapsi kasvaa tekemisen mahdollisuudet lisääntyvät vain koko ajan. Isomman lapsen kanssa voi jo mennä leffaan, teatteriin, hiihtämään tai vaikkapa luistelemaan.

Ja esimerkiksi kesällä lapsen kanssa voi;
Kalastaa.
Uida.
Mennä huvipuistoon.
Mennä metsään.
Kerätä kukkia.
Syödä jäätelöä.
Syöttää sorsia.
Olla vain ulkona ja nauttia. 


Lapsen kanssa voi toteuttaa kaikki salaiset haaveet muumimaailmasta visulahteen. Ja mikä parasta lasten kanssa voi mennä ihanan lämpimään lastenaltaaseen uimaan, tai pikemminkin lillumaan ilman että kukaan kattoo oudosti. Lapsen kanssa voi huoletta hypätä pallomereen tai tehdä hiekkalaatikolla viisikerroksisen linnan. Voi vain olla että vanhempi omii koko linnan itselleen. Tiedättehän kun vähä innostuu rakentelemaan. Sitten lasta saa kieltää rikkomasta äidin tekemää hienoa lego rakennelmaa.

Jos haluaa lähteä extreme linjalle voi lapsen kanssa ;
Mennä ravintolaan.
Lähteä ulkomaille.
Mennä ruokakauppaan.
Lähteä pitkälle automatkalle. 

Lapsen kanssa koko maailman avoin. Jokaisesta pienestä asiasta saa lapsen kanssa niin suuren kuin vain mielikuvitus riittää. Lapsella ei ole tylsää kunhan vieressä on leikkiin osallistuva ja innostunut aikuinen. Tosi asia vain on että me aikuiset tylsistytään. Ja en kiellä etteikö se olisi vähän tylsää seistä yksin leikkikentällä tai istua hiekkalaatikolla kun räntää ja vettä sataa yhtä aikaa niskaan. Syyllistyn itsekin aina toisinaan tähän ei ole mitään tekemistä jaaritteluun vaikka tosi asiassa en vaan itse jaksa yhtään mitään.

Mitä sinä teet lapsen kanssa kun meininki alkaa oikein tylsäksi?

lauantai 25. marraskuuta 2017

Viikonloppuna hölläillään!

Arkipäivien kuningas päivä on vihdoin saapunut. Se on perjantai nyt. Tai eilen oli jo. Aloitin tän kirjoittamisen eilen mutta nukkumatti voitti ihan 6-0. On taas jotenkin niin kaikensa antanut olo. Puolet viikosta taaperrettu eteenpäin ihan aivosumussa tai ainakin niin että puolet aivoista on ollu ihan offline tilassa. Tää syksy on työn näkökulmasta ollut jotenkin raskas tai en tiiä onko raskas vai motivaation puute. Mutta ei siltikään mitään verrattuna viime kevääseen kun olin ihan valmis muumilaaksoon. 

Perjantai päivän pelastus oli suht aikaisin töistä pääseminen ja ehdottomasti parhaan ystäväni  ja lapseni kummitädin kurvaaminen meidän rapun eteen harmaalla Kia autollaan. Määrämpäämme oli lähteä pienelle shoppailun reissulle muodin mekkaan Orimattilaan. Siellä on joku kauppa joka myy vaatteita ihan naurettavilla hinnoilla. En muista sen nimeä mutta löytyy samoista tiloista kuin Megamyynti areena. Ensimmäinen tuote maksaa 10 euroa seuraa 9 ja sitä seuraava 8 ja niin edespäin. Lopulta viimeisille tuotteille jää hintaa vain ja ainoastaan yksi euro. Oli sitten kyseessä Leviksen farkut  tai meikkikynä. Ja koska eilen oli Musta perjantai kaikki tuotteet maksoi 5 euroa ihan sama mitä ostit ja kuinka paljon. Musta tulee aina ihme nirso mitä enemmän olis ns.lupa ostaa. Yhtäkkiä ei kelpakkaan enää mikään. Onneksi ostos kärryihin kuitenkin löysi tiensä parit t-paidat,urheilurintsikat ja sifonkipaita pussihihoilla. 

Melkein huipulla!

 Meidän piti viedä myös kummitäti Hoploppiin koska jokaisen on sinne päästävä omisti sitten lapsen tai ei. Jokainen sinne haluaa vaikka ei uskalla ääneen sitä sanoa. Aikuisillakin on siellä hauskaa ja hien saa kyllä pintaan kun painaa menemään tuhatta ja sataa pitkin tunneleita konttaamalla polvet mustelmilla. Eikä siltikään millään pysy melkein 2-vuotiaan perässä. Ne aikuiset ketkä istuu sohvilla näpräämässä älyluuriaan on sairaan tylsiä. Ilonpilaajia. Hiirulainen on ihan hurjan ketterä kaveri. Mikään este ei ole este vaan se on vain hidaste. Siitä mennään läpi vaikka harmaan kiven. Lasketaan ja kiivetään ihan minne vaan. Mikään ei pelota. Eilen meinasi käydä jo kalpaten kun liukumäki menikin vähän liian lujaa ja puolessa välissä tapahtui jotain mikä sai Hiirulaisen heittämään pari ilmavolttia. Onneksi äiti oli ninja ja sai kun saikin kädestä kiinni ennen kun koko Hiirulainen olisi lässähtänyt kuin märkärätti liukumäkeen. Huh, selvittiin säikähdyksellä. Ei tullut edes itku. Matka jatkui kohti uusia vaaratilanteita. Annan Hiirulaisen kokeilla ja mennä tosi paljon itse ja oon vaan vähän takapakkina jos alkaakin nenää kutittaa ja hän päättää irrottaa otteensa tai jalka lipeää askelmalta. Äiti ottaa vastaan. Kotiin päästyä oltiin niin väsyneitä shoppailusta ja Hoplopissa riekkumisesta että lösähdettiin kummatkin vain kotisohvalle nauttimaan iltapalaa ja katsomaan idolsssia. Loppujen lopuksi pieni Hiirulainen nukahti äitin kainaloon sohvalle. 

T-paita löytö.  
 Tänään aamulla ehdittiin käymään jo Lahden muotoiluinstituutin joulumyyjäisissä. Joulumyyjäisissä on aina tunnelmaa. Miehen oli aivan pakko käydä ostamassa Jari Litmanen paita ja Hiirulainen sai hienon puupalapelin, lahjaksi joulu tai synttäri. Päivä jatkuu illalla parisuhde päivällä. Lähdetään miehen kanssa teatteriin ja teatterin jälkeen syömään. Tai ensin syömään ja sitten teatteriin. On välillä ihan kiva olla ihan vain kaksin. Vain minä ja mies. Ihana mummi tulee meille yöksi hoitamaan Hermannia. Tää viikonloppu vaikuttaa olevan ihan 6/5! 


maanantai 13. marraskuuta 2017

Hyvästi periaate! Tervetuloa perhepeti!

Vaari nikkaroi Hermannille kunnon talosängyn. Kyllähän siinä melkein puoli vuotta nukuttiinkin, vaihtelevalla menestyksellä. Joskus huonosti ja toisinaan taas hyvin huonosti. Jo tässä vaiheessa meijän sänky ja Hermannin sänky oli aivan kiinni toisissaan. Yöllä kun hän inahti sai kädellä hyssytellä takaisin uneen. Puoli vuotta sitten siirtyminen pinnasängystä isojen poikien sänkyyn kävi ihan muitta mutkitta.

Mutta mitäs sitten kävikään? 


 Noin kuukausi sitten Hermannille ei enää kelvannut oma sänky. Välimatka äitiin oli aivan liian pitkä. Olihan meidän välissä kuitenkin yksi sängynlaidan pätkä. Se oli liikaa. Yöt alko yhtäkkiä olemaan yhtä heräilyä ja kun ei enään riittänyt pelkkä heräily alettiin huutamaan suoraa huutoa jos ei päässyt viereen. Koska meidän entinen parisuhdepeti oli vain ja ainoastaan 120cm leveä alkoi kolmen hengen mahduttaminen siihen olla joskus hiukan haastavaa. Välillä yritettiin nukkua niin että yksi nukkui pää jalkopäässä, milloin kaksi nukkui jalkopäässä. Usein miten joku nukkui sohvalla. Ja koska itse en saa unta sohvalla, en tiedä miksi mutta en vaan saa ja koska Hermannikaan se ei voinut olla jäljelle jäi vain mies. Pikku hiljaa yöt alkoi olemaan niin kaoottisia että mies jäi illalla suoraan nukkumaan sohvalle koska yöllinen huutokonsetti alkoi aina tasan ennen puolta yötä ja päätyi siihen että Hermanni lopulta pääsi viereen. Joka helvetin yö. 120cm parisuhdepedin valoitti siis Hermanni. Koska olen lukenut joka ikisen artikkelin siitä kuinka parisuhteen saa pilalle sillä että mies laitetaan sohvalle nukkumaan niin en missään nimessä halunnut että mies jää sinne sohvalle ikiajoiksi. Ja kyllä jokaisella on oikeus nukkua omassa sängyssään. Onko edes oikein että yksi eristetään kokonaan pois makkarista? Hermannin omassa sängyssä nukkumisesta ei tullut yhtään mitään niin eihän meillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä sänky kaupoille. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyvästellä periaate ettei meillä lapsi nuku meidän vieressä. Se periaate heitettiin ihan suoraan romukoppaan. Pidettiinhän siitä kuitenkin kiinni tähän asti ihan hyvin. 

Ajatuksena oli että Hermanni muuttaa ihan kokonaan meidän kanssa samaan sänkyyn nukkumaan, niin meidän yöt meni ja menee aivan loistavasti. En tiedä mikä ahdistuskausi sillä on menossa mutta en jaksa alkaa odottelemaankaan että koska se loppuu. Jos meille kaikille se on ihan fine että kaikki nukkuu samassa sängyssä ei ole kenelläkään siihen mitään nokankoputtanista.Ei kiinnosta mitä muut on mieltä. Pari vuotta huonosti nukkuneena kaikki keinot on sallittuja. Kotiimme kannettettiin 180cm levyisesti pelkkää autuutta. 180cm leveä sänky antaa jokaiselle tilaa nukkua. Niin paljon tilaa että Hermanni pystyy nukkua jopa poikittain. Parisuhdepetimme on muuttunut perhepediksi ja kaiken maailman pehmoeläinten eläintarhaksi. Nykyään meidän yöt menee erittäin hyvin. Kaikki nukkuu kuin tukit. Parasta on se että kaikki saa nukkua sängyssä. Hermanni nukkuu seinän ja äitin välissä ja äiti nukkuu Hermanni ja miehen välissä. Tämä järjestely on erinomainen. Ja tätä jatkuu varmaan seuraavat 18-vuotta. Hermanni voi tuoda tähän hehtaari sänkyyn myös tulevan tyttö tai poikaystävän,kyllä tänne mahtuu! Eihän Hermannia saa enää koskaan nukkumaan omaansänkyyn kun tälle tielle on lähdetty. Tärkeimpänä pidän sitä että jokainen saa nukkua. Ja kieltämättä onhan se ihanaa herätä aamusin siihen että Hermanni mäiskäyttää märän pusun poskelle ja vetää kädestä "Äiti! Herää jo! "

Pssst. Muista tykätä myös Facebookissa ELÄMÄ ON HERKKUA!

maanantai 6. marraskuuta 2017

Onko lapsellani hassu nimi?

Oltiin Hermannin kanssa uimahallin saunassa. Saunan löylyämpäri oli kuuma ja Hermanni olis tietenkin halunnut koskea siihen. Olisi halunnu kaataa koko tulikuuman vesiämpärin päällensä. "Älä Hermanni koske siihen, se on tosi kuuma." sanoin. Samassa saunassa oli kolme noin 10-12-vuotiasta tyttöä. Kuulin kun yksi näistä tytöistä kuiskutti kysyen toisen korvaan vähän liian turhan kovalla äänellä "Onks Hermanni hassu nimi?"  


Kuulin sen mutta en puuttunut enkä sanonut mitään. Olisko mun pitänyt? Entäs jos mun lapsi oliskin ollut sen ikäinen että se olis kuullut ja ymmärtänyt mitä siellä kuiskittiin. Mua vähän puristi rinnasta. Joku joskus sanoi että kiusataankohan Hermannia joskus sen nimen takia, koska Pelle Hermanni. Onko mun lapsella hassu nimi? Ajatteleeko muut lapset että Hermanni on hassu nimi? Ajatteleeko ehkä jopa jotkut aikuiset että Hermanni on hassu nimi? Tullaanko mun lasta kiusaamaan ehkä hassun nimensä takia? Olisiko pitänyt miettiä vähän tarkemmin minkä nimen lapsellensa antaa? Todella moni alussa luulikin että Hermanni on pelkkä vitsi, ei siitä oikeesti tule Hermannia. Ehkä tää saunassa oleva tyttö ei ole koskaan kuullut Hermanni nimeä. Ehkä sitten kun Hermanni menee kouluun maailmaan on putkahtanut jo enemmän Hermanni nimisiä poikia.

Mutta Hermanni on Hermanni. Hermanni on universumin siistein nimi. Hermanni on vanha suomalainen nimi, ei mikään muotinimi. Hermanni on käännös saksalaisesta nimestä Herman ja tarkoittaa taistelijaa. Hermanni on taistelija. Kaikki ketkä tuntee Hermannin ei voisi ajatellakaan että Hermannin nimi olisi mikään muu kuin Hermanni. Hän vaan on ja näyttää ihan Hermannilta. En oo koskaan itse ajatellut että Hermanni olisi hassu nimi eikä Hermannin läheisistäkään heti kun ne näki Hermannin näyttävän ihan itseltään.


Tiedättekö mitä se saunassa oleva tyttö vastasi tähän "Onks Hermanni hassu nimi?" kysymykseen? Hän vastasi EI! Ja hän oli ihan oikeassa. 

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Täydellinen aamu

 Tämä tarina ei perustu tositapahtumiin

Heräät ennen kellon soittoa koska enään ei nukuta. Olet nukkunut yösi kertaakaan heräämättä ilman että kukaan on yön aikana potkinut selkään tai tunkenut sormia nenään. Kaikki ovat saaneet nukkua omissa sängyissään. Saat rauhassa nousta sängystä ihan siihen tahtiin kun itse haluat. Lapsi nukkuu, mies nukkuu. Ihana hiljaisuus. Nouset lähes äänettömästi sängystä. Laitat kahvinkeittimen tulille. Kahvin tippuessa on aikaa valmistaa aamupalaleivät juustolla, avokadolla ja paprikalla. Hyvää tummapaahto kahvia kuppiin, istut alas ja nautit aamupalasta kertaakaan nousematta tuolista. Aamupalan lomassa ehdit tutkia somen ja iltalehdet. Hiljaisuus jatkuu, vain lapsen ja miehen vaimean tuhinan voi kuulla makkarissa. Keskeytymättömän aamupalan jälkeen  saat rauhassa pestä hampaita ilman että kukaan on vaatimassa lisää hammastahnaa hammasharjalleen tai pomppii potalta edes takas lopulta tehden kakkansa eteisen matolle. Ehostautuminen sujuu muitta mutkitta ilman että kukaan seisoo vessankannen päällä yrittäen pudottaa peilikaapista kaiken mahdollisen lattialle. 


Kun itse olet täysin valmis herätät lapsen joka on heti aamusta kuin Naantalin aurinko ilman yhtään kiukkua tai itkua. Myös kylkeä kääntävä mies näyttää hymyilevän heti aamusta. Viet lapsen aamupotalle johon hän tekee aamupissat ilman sirkustemppuja ja antaa pestä hampaat ilman äidin sormien puremista poikki. Olet ollut fiksu ja etsinyt päivän vaatteet valmiiksi jo edellisenä iltana. Lapsi istuu kiltisti ilman rimpuiluja pukiessa eikä pukemisesta synny kissa hiiri leikkiä. Myös mies nousee sängystä ilman että olet käynyt tönimässä yksilöä hereille. Hän hymyilee myös. Koska aamusi on ollut hyvä ja rauhallinen olet ehtinyt laittaa puolisolle uuden tuoreen kahvin tippumaan. Päiväkotireppu on valmiina eteisessä ja kaikki tavarat takista kenkiin on omilla paikoillaan ilman että joudut ensin kääntämään koko huushollin ympäri löytääksesi mitään. Lapsi tanssii onnessaan päästessään päiväkotiin. Oikeastaan koko perhe tanssiin. Lapsi pukee itse kengät jalkaan ja jaksaa seistä tönöttää kiltisti eteisessä kun äiti levittää vielä punaa huulilleen. Keneltäkään ei valu edes hiki. Eteisessä annetaan vielä hyvän päivän pusut ja toivotukset. Astut lapsi sylissä ulos ovesta ja huomaat kuinka lämmin tuuli puhaltaa kasvoihin; Ah olit ihan unohtanut kesäloma! 

lauantai 21. lokakuuta 2017

Nettikirppistelyn tuska

Yv, av, kv, cv, kvg, jvg, EVVK! On varmaan monelle nettikirpiksellä myynneelle tai muuten vaan käyneelle varsin tuttuja lyhenteitä. Muita käytettyjä sananparsia on “Kysyn mieheltä! Kysyn naapurilta! Odota mittaan etäisyyden maasta kuuhun“ Nettikirpiksellä myyminen on tuskien taival. 


Paidasta alkaa satelemaan kysymyksiä. Minkä värinen luonnossa? Onko käytetty hajusteita? Onko koiria/kissoja/elefantteja? Saisinko kaula aukon ympärysmitan? Onko minkä kokoinen? Kuinka monella lapsella ollut käytössä? Onko ollut käytössä tytöllä vai pojalla?  Onnistuuko kuljetus hevosvankkureilla? Onnistuuko postitus kirjekyyhkyn saattelemana? Ihmettele kysymysten tulvaa aivan huulipyöreänä. Hinnoittelen vaatteet yleensä niin kunhan niistä pääsee vain eroon periaatteella. En niin että saan selvittää koko paidan historian lapsityövoimasta tähän päivään asti. Paitsi enhän minä käytä lapsityövoimalla tehtyjä lastenvaatteita. Paidalla on hintaa 1 euro. Sen voi joko ostaa tai sitten sitä ei  tarvi ostaa. Pidän itse hintaa niin alhaisena että jos paita ei olekkaan sopiva voi sen myydä vaikka 2 eurolla eteenpäin tehden itselleen voittoa. Paitaa voi käyttää myös tiskirättinä tai vaikka heittää suoraan roskiin. Pakettina vaatteita myyneenä oon sanonu ostajille suoraan että myy vaikka eteenpäin ne mistä et tykkää. 

Toinen asia mihin nettikirppareilla ja myös ihan perinteisillä kirppareilla on törmännyt on yli hinnoittelu. Pelkkä sana Molo saa vaatteet hinnan kipuamaan niin korkealle ettei lyhyen matikan lukija osaa edes sanoa sitä ääneen. Hintaa on vaikka vaate näyttäisi siltä että se päällä on taisteltu leijonia vastaan. Ei haittaa se on jonkun merkkinen. Yli hinnoittelua näkee myös ihan normaaleissa markettivaatteissa. Esim HM, Lindex, prisma, sittari ym. Eri lukunsa on Newbie vaatteet jotka saattavat hinnoiltaan olla Popin ja Molon mitoissa koska onhan ne niin ihania ihanissa pastellisävyissä. Kun kirpparilla perus henkkamaukka housut maksaa 3e ja uutena kaupasta ne maksaa 4 euroa, kumman ostat? Niimpä niin. Mutta eihän se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa! Nettikirpparilla kun vaate on löytänyt omistajansa alkaa aikataulujen sovittelu. Yleensä aikatauluja on aivan mahdoton saada yksiin. Seuraava viikko menee seuraavanlaisessa vuoropuhelussa. 

Sopisiko haku tänään?
Joo sopii. Sopiiko klo 17?
Se ei kyllä käy. Käykö huomenna?
Huomenna mulle ei kyllä sovi.

Koskaan ei ole sopiva aika. Jos aikataulut saadaankin sopimaan tulee paidan hakia yleensä ainakin 15 minuuttia sovitusta ajassa myöhässä. Tai hän ei tulekaan eikä vastaa enää viesteihin. Tai sitten hän saattaa tullakin 2 tuntia myöhässä. Ja kun haku hommiin on vielä laitettu mies joka ei oikeastaan edes tiedä mitä on tulossa hakemaan ja mitä haettu tuote maksaa.
Mies ottaa yleensä mutisematta ja kyselemättä tuotteen vastaan ja lähtee.

Tavallisella kirppisellä tälläistä ongelmaa ei esiinny. Tavarat jätetään loossiin ja ostaja ehdokkaat voivat hypistellä vaatteita kaikessa rauhassa mittailen kaula aukkoja. Ostaja voi myös itse päättää kellonajan vaatteen ostolle ilman myyjän ja ostajan välistä eipäsjuupas aikataulu keskustelua. Toki kirpparipöydässä on taas omat maksunsa ja pöytien siivoamiset mutta koen kirpparipöydän olevan paljon mutkattomampi vaihtoehto nettikirpistelyyn verrattuna.

Mikä kirppistely muoto on sinusta kaikista kätevin?




sunnuntai 8. lokakuuta 2017

TESTISSÄ NUTRIJUNIOR 3

Tuotteet saatu blogin kautta yritykseltä Nutricia.

Ja tosta auki! 
Päästiin Hiirulaisen kanssa Kaksplussan ja Nutrician testiryhmään maitojuoma ja maitojauhe maistelijoiksi. Kiinnostavaa oli nähdä miten maito maistuu kun meillä ruokajuomana toimii pääsääntöisesti vesi.  Koska vauva aikana käytössä oli äidinmaidonkorvikkeet oli pakkaukset ja jauheet kuin paluu takaisin vauva aikaan.
Eikun maitoa mukiin ja ääntä kohti. Iso kulaus koska luuli mukissa olevan vettä koska ainahan siellä on vettä. Yllätys oli suuri kun mukissa olikin maitojuomaa. Pieni maistelu annos meni kuitenkin yhdessä hujauksessa alas ja Hiirulainen ojensi mukia hokien : Tätä haluun! Ensireaktio maitoon oli siis yllättävän positiivinen. Haastettelin Hiirulaista kysyen miltä se maistuu? Vastaus oli Namnam! Kerran maitojuoma avaamaton tietenkin löytyi jopa olohuoneesta. 

Maitojuoma sopii ruuan  kaveriksi. 

Maitojuoma analyysi:
Maku: vähän vetinen, makea.
Väri: Harmahtavan samea.
Koostumus: "NutriJunior -maitojuoman koostumuksessa on ainutlaatuisella tavalla huomioitu pienen lapsen ravitsemustarpeet"

Seuraavaksi maistelu vuorossa oli jauheversio. Jauheversio sai heti niskakarvat pystyyn. Omasta mielestä maitojauhe on hyvin työläs vedenkeittämisen ja jäähdyttämisen kanssa. Mietin myös millä ihmeellä sekoitan kun eihän meillä enään ole edes tuttipulloja. Ohjeessa onneksi oli ohje lusikalla tietysti. Koemaistaja työnsi mukin heti kättelyssä pois. Voi olla että aika oli vain väärä koska seuraavalla maistelu kerralla ei ollut juomisen kanssa mitään ongelmaa. Uhraudun itse ja maistoin. Maistoin itse myös maitojuomaa koska haastateltava on vielä kovin lyhyt sanainen ja hänestä ei ihan aina ota selvää.

Ei kiitos! 
Maitojauhe analyysi.
Maku: Vaniljamainen makea.
Väri: Puhtaan valkoinen
Muuta: Sekoittaessa juomaan tuli vaahtoa. Maitojauhe oli maultaa ehkä parempi kuin maitojuoma. 

Mihin maitojuoma sopii?
Ihan kaikkeen! Jopa äidin kahviin kun tavallinen maito on jääkaapista loppu.

Maitojuoma sopii mainiosti  puuroon. 
Suosittelenko maitojuomaa muille?
Ehdottomasti jos epäilee ettei lapsi saa tarvitsemiaan ravintoaineita tavallisesta ruuasta ja maidosta. Eritoten silloin kun lapselle puskee hampaita tai on muuten kipeä niin ettei ruoka maita. 

Itsellä taitaa jäädä nämä tämän tyyppisten maitojen juonti tähän niinkuin alussa sanoin kun vauva aikana läträttiin jo paljon korvikkeiden kanssa niin olen nyt hyvin onnellinen että ollaan päästy tavalliseen maitoon mitä koko perhe voi käyttää. Ja kun meillä muutenkin käytetään niin vähän maitoa niin pärjätään hyvin ihan sillä tavallisella tumman sinisellä maidolla. Paitsi voin toki harkita käyttöä jos oikein kova vatsatauti iskee ja ravinnonsaanti täytyy turvata eikä mikään muu maistu.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Uhma, sinäkö se olet?

Mennäänkö? Ei!
Otatko? Ei!
Haluatko? Ei!


Kaikkeen on vastaus ja se on nimittäin ei! Ja kaupan päälle saa vielä pään pyörityksen joka tuo lisää uskottavuutta. En ymmärrä mistä tää päänpyöritys on edes opittu koska itse heristän aina sormea. Ei ja sormen heristys. Elämme rankkoja aikoja. Nimittäin meidän perhettä lähestyy hitaasti ja vaanien uhma. Sitä odottaa kuin floridalaiset Irma myrskyä, silmän räpäyksessä saattaa olla myrskynsilmässä. Mikään ei koskaan ole hyvin. Kaikki kiva on kiellettyä.


Yksi päivä Hiirulainen sai sen luokan raivarit että matkakaiutin lensi seinään koska tyhmä äiti ei ymmärtänyt mitä musiikkia hän haluaa kuunnella koska jokaiseen ehdotukseen vastaus oli EI. Viikonloppu aamu meni vallan pipariksi koska Hiirulainen ei saanut myrkyttää itseään D-vitamiini tableteilla eikä xylitol pastillejakaan saanut ottaa yhtä enempää. Mopo ei kulkenut koska tiellä oli kenkä sitä yritettiin huutamalla ja raivoamalla sitten saada liikkumaan pois mopon edestä. Ei onnistunut. Suojatiellä ei saa juosta siksakkia ympäriinsä joten Hiirulainen päätti heittää tutin keskelle tietä. Sinne se jäi. Autojen keskelle. Haettiin se kuitenkin lopulta. Tutti on meille vielä elinehto. Hiirulainen ei ymmärtänyt minkä virheen teki heittäessä sen pois. Pyörän allekkaan ei saanut jäädä. Tässä vaiheessa tutti lensi metsään. Sinne jäi. Äiti jatkoi matkaa. Hätääntynyt lapsiparka huusi mutta pois päin kävelevä äiti oli liikaa. Hän haki itse tuttinsa ja juoksi perään. Yhteissuihku on kivaa niin kauan kunnes äitikin haluaa peseytyä. Ei käy! Pyyhkeeseen kuivaaminen on huudon paikka. Karkuun juokseminen naurattaa paitsi sitten kun saadaan kiinni. Portaat halutaan kävellä itse. Ylös ja alas, vaikka siihen menisi seuraavat 100-vuotta. Pottailu se vasta perseestä onkin paitsi jos samalla saa pestä hampaita hammasharjalla minkä päällä on litra muumihammastahnaa. Ulkoa sisälle tullessa riisuminen täytyy tapahtua sillä samalla sekunnilla kun astutaan sisään. Parempi olisi riisua jo rappukäytän puolella. Pukiessa takin hihat kiristää tai ne on käännetty väärään asentoon. Hatunnauhat on solmittu aivan väärällä tavalla. Sormet on väärällä tavalla lapasissa. Astianpesukoneen tyhjennyksessä on pakko saada auttaa. Ja mikä suuri suru siitä tuleekaan kun ei jaksakkaan nostaa sitä suurinta kattilaa. 20kg kauppakassitkin pitäisi saada jo itse kantaa. Vessanovea ei missään tapauksessa saa laittaa lukkoon. Olenkin päättänyt julistaa kotiimme vessarauhan otti se sitten miten koville tahansa. Lapsen myötä kyllä oppii käymään vessassa oli miten suuri yleisö tahansa. Hiirulainen haluaa kävellä itse, hän ei halua kävellä itse, hän haluaa rattaisiin mutta ei sitten haluakkaan. Mitä sinä haluat? Vastaus on ei! Hiirulainen osaa myös olla dramaattinen ja juosta itkien karkuun tai kääntää pään kohti taivasta ja huutaa oikein sydäntä särkevästi. 

Toinen ääripää tähän ainaiseen ei:n jankuttamiseen on Tätä haluun! Jos Hiirulainen ei sano ei, hän haluaa jotain. Mieluiten jotain hyvää ja suuhun pantavaa. Jos hän ei sano ei, hän seisoo keittiössä ja osoittelee keksipurkkia, ketsuppipurkkia, juustoa tai kaivaa pakastimesta mustikoita/puolukoita/hernemaissipaprikaa hokien Tätä haluun! Hän haluaa oikeastaan kaiken paitsi sen mitä joku muu kehtaa edes ehdottaa. Tässä vaiheessa ei voida välttyä tavaroiden lentämiseltä ja pinnan palamiselta. Vaikka kuinka yrittää venyttää pinnaa ainaiseen kitinään ja mankumiseen ja hiljaa mielessä kirota vittuperkelesaatanaa välillä mutta tietysti vain harvoin kuuluu päästä NAKS! Aina silloin kun pinna poksaa poikki muistan kertoa hiirulaiselle kuinka hän välillä osaa olla raskas mutta aina yhtä rakas. Pitää myös muistaa että eihän tämä uhma ole vielä kunnolla edes alkanut, tämä on tyyntä myrkyn edellä. 

LÄLLÄSLÄÄ! 

perjantai 22. syyskuuta 2017

Äitin kanssa töissä

Me ollaan Hermannin kanssa kummatkin samassa puljussa. Hermanni hoidossa ja äiti töissä. Eri ryhmissä ja vielä niin ettei koko päivänä nähdä, paitsi tänään. Tänään oli niin jännä päivä että paikkasin puuttuvaa työkollegaa oman lapseni ryhmässä.
Ajatus olla töissä samassa ryhmässä vähän jännitti. Miten hitossa se tulee sujumaan!? Onko koko päivä pelkkää sylissä kyhjöttämistä ja itkua ja parkua jos äiti häviää tai äiti hoitaakin jotain muuta lasta? Saanko edes vilkaista ketään muuta? Mutta ei päivä meni oikein mallikkaasti. Ajattelinkin että on helpompaa olla samassa ryhmässä kuin niin että Hiirulainen näkee äitistä pelkkiä vilauksia silloin tällöin ja silloin koko päivä olis menny ihan pelkäks itkuks. Paitsi koko päivä meinasi mennä piloille jo aamun alku metreillä kun Hiirulainen sotki aamulla kakalla, pääsi suihkuun ja luuli että sinne voi jäädä asumaan.


Äitin läsnäolo ei vaikuttanut Hiirulaisen päivään mitenkään. Hän oli kuin kuka tahansa muukin päiväkodinlapsi ja minä olin kuin kuka tahansa muukin aikuinen. Paitsi kyllä siinä vähän piti kikkailla ettei tee mitään suurta numeroa  kun lähti ruokatauolle tai vessaan. Hiirulaiselle kelpasi muutkin aikuiset vaikka äiti olikin paikalla. Äiti sai myös koskea ja ottaa syliin muitakin kuin vain hänet. Vältyttiin suuremmilta mustasukkaisuus kohtauksilta. Tilanteita missä Hiirulainen käytti äiti korttia oli silloin kun tuli pahamieli. Kenelle tahansa pahamielen puskiessa päälle kelpaa vain ja ainoastaan se kaikista tutuin ja turvallisin syli nimittäin äiti jos se vaan. On mahdollista. Olis melkein huolestuttavaa jos se en olisi minä. Kotona jotain kamalempaa sattuessa kelpaa aina isi, koska isi ei panikoi. Isi pysyy rauhallisena sattuu ihan mitä vaan. Äitillä aukeaa heti kyynelkanavat ja paniikki iskee päälle. Myös se että äiti kielsi otti Hiirulaista pattiin paljon kovemmin kuin se että joku muu olisi kieltänyt. Äitille piti pistää päälle ihan huutoraivarit kuin muuten selvitään pelkällä nenän nyrpistyksellä. Ja rajat pysyi oli se sitten oma tai vieras lapsi. Ei väliä.


Ihana nähdä ihan itse miten Hiirulainen toimii noin isossa ryhmässä. Ja huomasin ulkoillessa että Hiirulainen tekee samaa kuin kavereiden kanssa puistossa ollessa että hakeutuu hetkittäin haahuilemaan yksin ja nauttimaan vain omasta seurastaan. Ehkä yhden lapsen perheen lapset haluaa aina välillä olla yksin ja hengähtää siitä väen paljoudesta. Oon kyllä niin etuoikeutetussa tilassa, mun työkaverit jotka jotkut on ihan mun oikeita ystäviä hoitaa mun lasta. Tiedän lähes tulkoon tasan tarkkaan minkälainen päiväkotipäivä mun lapsella on ja mitä ja minkälaista ruokaa se joka päivä syö. Ja sitten on nää super spesiaali päivät kun saan olla Hiirulaisen kanssa koko päivän ja seurata miten se oikeasti päiväkodissa toimii. Voi olla että tänään se kuitenki olin vähän enemmän riiviö kun yleensä. Mutta hyvin toimii! Se pärjää hyvin. Alku itkut ja kyynelet on ihan menneen talven lumia. Jokaisen vanhemman pitäis viettää yksi päivä lapsensa kanssa päiväkodissa. 

Työharjoittelija
Olipa raskas päivä kun oon tottunu jo omatoimisiin eskareihin. Me ollaan tää viikonloppu Hermannin kanssa kaksin ja herkutellaan koko viikonloppu! NAM NAM!

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Miten syntyy blogiteksti?

Ensin tarvitaan aihe. Ei riitä pelkkä aihe vaan aihe josta saa jotain kirjoitettuakin. Eikä riitä että on aihe josta saa jotain kirjoitettuakin vaan aiheen täytyy olla myös mielekäs itselle. Välillä ei vaan ole yhtään mitään kirjoitettavaa. Ja itse en tykkää mitä meille kuuluu teksteistä jos niissä ei ole yhtään mitään muuta kerrottavaa kuin mentiin kauppaan tultiin kaupasta käytiin nukkumaan ja sitten me herättiin. Yritän myös välttää päiväkirjamaista kirjoittamista ihan vaan sen takia kun en niitä itsekään jaksa lukea. Hyvän blogiteksti aiheen tunnistaa siitä että sanat vaan tulevat ilman sen suurempia miettimistä. Itse en käytä paljon aikaa miettimiseen. Jos aihe on hyvä tekstiä kyllä tulee sen suurempia pähkäilyä. Jos joku aihe on oikein mieleinen saatan kirjoittaa tekstin alle puolessa tunnissa. Joskus kirjoittaminen menee kirjoitan pyyhin kirjoitan ja loppujen lopuksi en kirjoita yhtään mitään. Välillä taas mietin tekstejä ääneen pään sisällä, yleensä juuri kun pitäisi sammuttaa valot ja käydä aa tuuti lulla, jos hyvää tekstin pätkää ei heti kirjoita poistuu se kovalevyltä yön aikana. Jos blogitekstin aihe on väkisin ja vänkällä mietitty ei kirjoittaminen suju ollenkaan eikä tekstiä tule. Joskus yritän keksiä esim hyvän otsikon ja aiheen ja alkaa väkisin kirjoittamaan. 99% se ei onnistu eikä teksti saa tulta alleen. Joskus käy ihme eli se 1% ja väkisin mietitty teksti leimahtaa oikein liekkeihin ja näppäimistö sauhuaa. Hyviä ja keskeneräisiä kirjoituksia löytyy mun blogi arkistoista 22kpl jotka syystä tai toisesta on jäänyt kesken tai asia on loppunut kesken. Toisinaan hyvä blogiteksti saa alkunsa hyvästä kuvasta. Joskus tulee otettua niin pirun hyvä kuva mikä ansaitsee hyvän blogitekstin rinnalleen.


Kuvat. Jokainen blogiteksti tarvitsee jonkinlaisen kuvan. Plussaa tietysti on että kuva on hyvä ja ehkä jopa jotenkin liittyy aiheeseen. Välillä käy niin että on kirjoittanut hyvän tekstin mihin ei olekkaan mitään hyvää ja sopivaa kuvaa. Ei edes arkistoista. Silloin blogitekstin julkaiseminen lykkääntyy siihen asti kun sopivat kuvat on saatu otettua. Mies ei tätä ymmärrä vaan pyörittelee päätään kun aina vaan täytyy olla kuvaamassa.
Kun sopivat ja hyvät kuvat on saatu. Täytyy kuvat vielä muokata ja leikata sopivan kokoisiksi. Jos kuvia on paljon saattaa tämä viedä yllättävänkin paljon aikaa. Kuvat täytyy asetella ja sommitella blogitekstiin oikeille paikoille ja kun kirjoitan blogia pelkästään älypuhelimella voi kuvat hyppiä ihan minne sattuu. Eikä se että ne hyppii vaan välillä koko teksti saattaa kadota bittiavaruuteen vain yhden mokan takia.


Huono kuva

IHan hyvä kuva

Oikolukeminen. Kun blogiteksti ja kuvat on saatu aseteltua sopiviin paikkoihin alkaa oikolukeminen. Oikolukeminen ei ole yhtään mun juttu. Vaikka saatan lukea sata kertaa tekstin läpi en välttämättä huomaa kirjoitusvirheitä. En osaa käyttää pilkkua enkä yhdyssanoja vai onko se yhdys sana. Oikoluku vaiheessa saattaa tekstin sisältökin muuttua kun aivosopukoiden syöveistä tupsahteleekin koko ajan vain parempia ja parempia juttuja. Parasta olisi jättää blogiteksti pariksi päiväksi rauhaan kirjoittamisen jälkeen ja palata siihen uudestaan jolloin mahdolliset virheet ja mokat huomaa paljon selvemmin. Paitsi parin päivän jälkeen saattaa blogiteksti tuntua aivan sonnalta jolloin on parempi painaa suoraan vain delete nappulaa.

Julkaiseminen. Kun omasta mielestään kaikki iin pisteet, sanat ja kuvat ovat sopusuhdassa koko tekstin kanssa aletaan omaa upeaa luomusta esikatselemaan. Tässä vaiheessa löytyy tekstistä ainakin 1001 virhettä. Eli siirrytään takaisin lähtöruutuun. Kun itse ei löydä enää yhtään virhettä tai on pää on jo räjähtämis pisteessä painetaan julkaise nappulaa, laitetaan kädet ristiin ja toivotaan parasta ja pelätään ilkeitä kommentteja. Yhden blogitekstin julkaisuun ajatuksesta julkaisu vaiheeseen saattaa kestää 30min - viikko. Tässä ajassa saattaa samaan aikaan olla montakin eri tekstiä työn alla. Asia ei ole niin yksinkertainen kun joku voisi ajatella. Kuvia ei lätkitä sinne ja tänne vaan kaikki on harkinnallisesti suunniteltua ja pedagogisesti toteutettua. 

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

HERMANNIN VIIKKO KUVINA

MAANANTAI



Maanantai alkoi hitaasti aamusuihkulla, samalla hampaita pesten. Tässä välissä äitin on hyvä hoitaa omat kauneus hommansa eli sutasta vähän ripsiväriä ja laittaa sitä samaa ponnaria mikä on ollut jo yön yli vähän kireämmälle. Koska suihku on maailman paras juttu ikinä lähdetään sieltä huutojen kera pukemaan ja kohti päiväkotia.

TIISTAI


Tiistai illan iltapalalla. Iltapala on NAM NAM jos vaan puurossa/jukurttissa on marjoja. Kaikki marjat käy. Kaikki marjat on Hiirulaisen mielestä NAM NAM jopa pihlajanmarjat. Hiirulaisesta on tullu marjojen suurimmat syömäri. Ja syömäri muutenkin. Ruoka on NAM NAM!

KESKIVIIKKO


Keskiviikkona nukutti. Kummitäti eli ystävien kesken  tätä kävi kylässä. Haettiin pizzaa ja syötiin. Tätän kanssa aina saa jotain hyvää. Silmät luppasi jo 8 aikaan koska tätän kanssa on aina niin hurja meno ettei illalla paljon tarvi unilauluja äitin laulella. Sateenkaari yksisarvinen kainaloon ja kohti höyhensaaria. 

TORSTAI 

Torstai on siitä jännä päivä ettei siitä ole yhtään kuvaa. En ymmärrä miten sellanen päivä on voinu edes tapahtua. Torstai jää historiaan päivänä jona ei otettu yhtään kuvaa. Torstai oli Hiirulaisen mielestä huippu päivä koska käytiin tätän kanssa uimassa. Hiirulainen menee kun kala vedessä kun sen päästää vapaaksi. Hiirulainen uskaltaa hypätä jo aikuisten altaaseen sen kun vaan joku muistaa ottaa kiinni. Torstaina Hiirulaisella oli myös vapaapäivä päiväkodista koska äiti oli vähän taneli ja oli ilmoittanut isille väärän päivän lääkäri päiväksi. Onneks moka huomattiin keskiviikko iltana kun aloin tutkailemaan lääkäri aikoja. 

PERJANTAI 



Hihulei, se  on vihdoin perjantai. Hiirulaisella oli taas vapaapäivä päiväkodista. Hiirulainen pääsi mummolaan ja vaarilaan koko päiväksi. Perjantai oli jännä päivä. Käytiin kurkkaamassa mitä munuaiselle  kuuluu. Muaki jännitti niin että hyvä ettei verisuoni puhjennut päästä. Tulokset saadaan tiistaina. Yleensä ollaan vähän ultraajan  kanssa saatu vaihdettua pari sanasta mutta nyt ei. Hiirulainen huus niin kovaa että ikkunat helis. Selvittiin kuitenkin kaikki sen suuremmilta traumoilta. Kiitos lääkäri kammosta vaan viime kevään korvatulehduskierre! 

LAUANTAI 



Lauantaissa parasta on rauhassa syöty aamupala. Tai rauhassa ja rauhassa mutta ei ole kiire minnekään ja sen poukkoilun tuoliin takas kyllä kestää. Ei hermostuta niin paljon vaikka puurot lentääkin lattialle koska on aikaa siivota ne.  Kahvin saa kuumana ja leivälle ehtii laittaa muutakin kuin voita ja pyhää henkeä. Aamupalan jälkeen lähdettiin joka lauantaiselle ratas lenkille ja puistojumpalle. Hiirulainen leikkii ja äiti tekee jalkatreenin. Aamuisin puistot on autioita niin kehtaa heilua ja hyppiä kun aropupu. Lauantaina käytiin satamassa kummastelemassa tivolia. Ihan liian pelottava vielä melkein 2-vuotiaalle. Liian kovia ääniä ja liikaa vilkkuvia valoja. Illalla vielä saunaan löylyihin. Kuudesta seittemään taloyhtiön paras saunavuoro. 

SUNNUNTAI 





Sunnuntaina viikon viimeisenä päivänä suunnattiin ulkoilemaan Lapakistoon. Lapakisto on retkeily ja luonnonsuojelua alue Lahessa. Reittejä on joka suuntaan ja kaiken pitusia. Pisin reitti taitaa olla kuuhun niin paljon on erilaisia vaihtoehtoja patikointiin.  Hiirulaisen tahtiin edettiin 3km/h. Joka mutkassa syötiin vähän puolukoita ja ihmeteltiin tuulessa heiluvia puita. Tai vaihtoehtoisesti saatiin raivareita koska A) ei saanut mennä uimaan B) ei saanut juosta maailman jyrkintä kallionrinnettä alas.  Tuntien hortoilun, ihmettelyn ja 10 litran mustikoiden ja puolukoiden syönnin jälkeen päästiin vihdoin makkaran ja ketsupin kimppuun. Syksyn tuulet puhalsi jo niin viileenä että kaikkien nenät punotti ja sormet alko olla tunnottomat. Syksy se vaan on nyt tullut. Talvi vermeet esiin naftaliinista. 

HUOMENNA

Huomenna alkaa taas arki. Työt ja päiväkoti kutsuu. Äkkiä nukkumaan että tulee taas nopeemmin viikonloppu. 














lauantai 12. elokuuta 2017

ENSIMMÄISET VIIKOT PÄIVÄKODISSA

Meillä alkaa päiväkoti uraa olla takana kaksi viikkoa. Miten meillä on niin kuin noin omasta mielestä mennyt?

Ei hyvin.

Itkulla aina tullaan ja itkulla mennään. Tais 2kk kotona tehdä kyllä tehtävänsä oikein kunnolla. 2kk koko ajan äitin tai iskän kanssa ilman minkäänlaista huomion jakamista kenenkään kanssa. Nyt yhtäkkiä 12 lapsen joukkoon missä sitä huomiota ei niin vaan saakkaa pistää vähän kyllä itkettämään. Tää alku oli kyllä vaikeampi kun luulin. Luulin että sinne se vaan jää ilman huolta huomisesta, koska semmonen Hiirulainen oikeasti on. Tulee kaikkien kanssa toimeen ja hyväksyy kenet vaan. On sosiaalinen ja ennakkoluuloton. Mutta ei, ei nyt. Hiirulainen alkaa viritämään jo itkuvirttä siinä vaiheessa kun rattaiden pyörät kääntyvät päiväkotia kohti. Hän selvästi tietää minne sitä ollaan menossa.


Mutta tässäkin tarinassa on se mutta... Nyt 2 viikon jälkeen me käydään jo pesemässä kädet ilman itkua. Hiirulainen kävelee itse sisään päiväkodin ovesta. Itkien mutta kävelee kumminkin, tietäen että sinne pakko mennä ei ole vaihtoehtoja. Vähän jo naurattaa jos äiti vähän käyttää äänitehosteita käsien kuivaamisessa. Hiirulainen kuulemma irtautuu jo vähän hoitajista ainakin käsivarren mitan verran. Syö ja nukkuukin sen minkä nukkuu. Yksi päivä jopa Hiirulainen oli leikkimässä hiekkalaatikolla kun menin hakemaan eikä edes ihan heti alkanut itkemään. Kotiin lähdettäessä ja kun on turvallisesti päässyt jo rattaisiin istumaan ja tietää että Jes nyt lähdetään kohti kotia uskaltaa Hiirulainen ja vilkuttaa ja ehkä jopa lähettää lentosuukot.

Kaikista eniten pelotti minkälaiseks yöt menee. Kun pph aloitettiin silloin se vaikutti öihin ensimmäiset 2kk. Nyt päiväkodin alotus valvotti vaan onneks parina yönä. Ja ei ihme että öisin päässä vilisee kun joka päivä oppii jotain uutta. Hiirulainen on oppinut esim jo että kengät otetaan pois kun tullaan sisälle. Hän jopa yrittää sitä itse koska myös päiväkodissa täytyy yrittää itse muuten siellä ei selviä hengissä. 

Päiväkodin aloitukselle annan arvosanaksi 6 ja puoli. Eli ihan ok. Eiköhän se tästä koko ajan mene parempaan suuntaan. Kyllä varmaan viimeistään eskarissa. 

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Huomenna se alkaa, PÄIVÄKOTI!

Oi oi. Happi loppuu ja pyörryttää. Ei Hermannia vaan tätä äitiä. Huomenna alkaa nimittäin suuri ja uusi vaihde meijän elämässä nimittäin päiväkoti. Samalla alkaa myös tavallinen arki kun mieskin 2kk loman jälkeen palaa töihin ja elämä asettuu taas arki muottiin. Siihen tylsään ja tasaseen arki muottiin,eikä se loppu peleissä edes niin tylsää ole. Tavallista.
Miten päiväkodin työntekijää voi jännittää oman lapsen vienti päiväkotiin? Siinä se juju juuri onkin. Tiedän tasan tarkkaan mitä se on. Ja totuin jo liian hyvään Hermannin perhepäivähoitajaan. Siellä sitten joku miettii miksi täytyy viedä päiväkotiin jos tuntuu näin pahalta. Koska olen ajokortiton. Entinen hoitaja asui niin kaukana että mies pääsääntöisesti hoiti tuonnit ja viennit. Vaari vihreällä mazdallansa auttoi minkä suinkin pystyi mutta ei musta ole velvoittamaan isovanhempia tuomaan ja viemään. 


Ja onhan tässä jotain hyvääkin. Hermanni tulee samaan päiväkotiin missä mä olen itse töissä. Eri taloon kylläkin, mutta aivan viereen. Ja tämä kaikki sijaitsee noin 300 metrin päässä meidän kodista. Mikäs sen helpompaa kun töihin mennessä tiputtaa se hoitoon ja töistä päästessä napata se mukaan. Oon onnekkaassa asemassa kun mun omat tutut työkaverit hoitaa mun lasta. Tunnen ne ja tiedän niitten toimintatavat joten mun ei tarvi käyttää aikaa iltaisin pohtimiseen onkohan siellä päiväkodissa kaikki hyvin.

Onko kaikki tavarat valmiina? 

Sisätossut, kyllä!
Kuravatteet, kyllä!
Kumisaappaat, kyllä!
Unilelu, kyllä!
Kaikki vaatteet nimikoitu, melkein!
Vaipat, ei! Hups! 

 Jos Hermanni tietäis minne se huomenna on  joutumassa niin se ei kyllä nukkuis koko yönä. Tätä äitiäkin jännittää niin että taitaa koko yö mennä vaan sängyssä pyörimiseen. Tsempit kaikille päiväkoti uran aloittaville pienille ja suurille! Kaikille äideille pikku vinkki, itkekää vasta päiväkodin ulkopuolella! Ja tasa-arvon nimissä myös isät voi itkeä.

perjantai 21. heinäkuuta 2017

KODISSAMME ASUU RIIVIÖ!

Jostain kotimme uumenista on ryöminyt esiin pieni pellavapäinen pikku riiviö. Tällä pienellä riiviöllä on vain pahat mielessään. Silmät kiiluu timanttienlailla vain etsien lisää tuhottavaa. Yön pimeinä tunteina riiviö teroittaa hampaansa ja kyntessä. Riiviön jäädessä paikoilleen hänen aivonsa alkavat raksuttamaan ja keksimään lisää riiviöitävää. Paikalla oleva riiviö on pahan alku ja juuri. Riiviön ruokavalioon kuuluu kirjojen kannet, isin ja äidin varpaat, vessaharja ja roskiksen antimet. 


Riiviö on liikkeissään niin nopea ettei hänen liikkeitään näe edes hidastuskameralla. Kun luulet riiviön olevan paikassa A onhan oikeasti jo paikassa X! Riiviön pravuureihin kuuluu huomion ottaminen keinolla millä hyvänsä. Hyviä esimerkkejä on esimerkiksi pakastimen tyhjentäminen mustaherukoista, heittäytyminen äidin päälle kun äiti makaa lattialla, tavaroiden heittäminen, maidon kaataminen lattialle, puuron valuttaminen suusta pitkin leukaa ja kaulaa, vessanpöntöstä juominen, varpaista pureminen tai uhkarohkeiden temppujen näyttäminen esimerkiksi tikastuolille kiipeäminen ja potkuauton päällä seisominen. Vaikka olet antanut aivan kaiken huomiosi riiviölle se ei riitä! 


Riiviö on pitempi miltä hän paljaalla silmällä näyttää. Kun olet omasta mielestäsi asettanut kaikki vaaralliset esineet riiviön ulottumattomiin, riiviön kadotessa kulman taakse kasvaa hän ainakin 10 cm pituutta yltäen ihan joka paikkaa. Riiviö saattaa ylpeänä hymykorvissa tulla sen kaikista terävimmän kiinalaisen kokkiveitsen kanssa olohuoneessa. "Hei äiti kato!" 


Riiviö ei ymmärrä puhetta. Ei suomea eikä savoa. Voisi luulla että riiviö on kuuro tai korvaton. Kun riiviölle sanoo "EI!" luulee hän että hänelle kerrottiin juuri vitsipankin räjäyttävä vitsi ja hän vain nauraa päälle. 5 sek myöhemmin hän kokeilee samaa asiaa uudestaan ja kun häntä kieltää ja siirtää syrjemmälle riiviö loukkaantuu niin verisesti että saattaa heittäytyä lattialle ja vuodattaa krokotiilin kyyneleet.

Riiviömäisyys on ja pysyy. Siihen ei tepsi mikään, ei manaaja eikä kiertävä erityislastentarhanopettaja. Vain aika kadottaa riiviön. Kaikesta huolimatta riiviö tarvitsee rakkautta, haleja ja pusuja. Eihän kukaan voi olla rakastamatta omaa pikku riiviötä. 


Pssst.. Tykkää riiviöstä myös Facebookissa ELÄMÄ ON HERKKUA FACEBOOK