Mitä jos lapselleni tapahtuu jotain?

Mitä  jos vaunut irtoaa kädestä alamäessä?

Mitä jos kaadut portaissa lapsi sylissä?

Mitä jos lapsi kuristuu yöllä peittoon?

Mitä jos annat liian kylmää maitoa ja aivot jäätyy?

Mitä jos lapsi tukehtuu ruokaillessa?

Entäs jos mulle tapahtuu jotain?

Entäs jos isille tapahtuu jotain?

Äidiksi tulon myötä oon alkanu pelkäämään vähän kaikkea. Kaikista suurin pelko on että menetän mun lapsen. Aamulla jos käy niinkin ennen näkemätön tilanne että herään ennen Hermannia käyn tarkistamassa että hengittääkö se. Mitä jos sille käy jotain? Voinko vuorata mun vauvan joka ei edes enään ole mikään pikkuvauva pumpuliin? Voiko se olla vaan siellä pumpulissa? Pumpulilapsi. Oon joskus iltasin nukkumaan mennessä oon jo miettiny sitä kun se joskus menee kouluun. Entäs jos sitä kiusataan?

Entäs jos mulle tapahtuu jotain? En enää ehdoin tahdoin haluais hypätä ilman laskuvarjoa. En iki maailmassa haluais tehdä valintoja mitkä saattais vaarantaa mun oman hengen tai mikä vaikuttais mun perheeseen. Jos autossa olis enemmän kun yksi turvavyö laittaisin ne kaikki päälle. Mun lapsella on vaan yksi äiti ja se olen minä. Onko itsekäs ajatus? Mutta totta se on. Kun on lapsi ei voi vaan ajatella itseään. Kaikki vaikuttaa lapseen.

Lapsen myötä on myös tullut ajatus siitä että tekis vaan mieli pelastaa koko maapallo. Valaat ja Afrikan lapset. En tiedä mistä kaikki ylihuolehtivaisuus kumpuaa,ehkä menettämisen pelosta. Ei riitä että haluaa pitää oman lapsen pumpulissa vaan pitäis pitää koko maapallo pumpulissa.

On pelottavaa rakastaa jotain niin paljon että on valmis antamaan toisen puolesta mitä vaan. Siirtämään vuoret ja valvomaan koko vuoden putkeen. Voinko rakastaa ja suojella lapseni pilalle? Voiko ketään edes rakastaa liikaa? Vai kutsutaanko sitä neuroottiseksi ylisuojeluksi? 

Klisee mutta totta ; 

Äidin rakkaus on maailman suurin rakkaus.