Herkkukurkku 11kk!

Hermanni Hiirulainen on 11kk! Hän kävelee ja tekee äitin kanssa kyykkyjä. Kävely on vielä sen verran työn alla että koko homman voi kaataa yksi pikku sukka kävely väylällä. Jos jonnekkin täytyy päästä erityisen nopeasti eli paikkoihin mihin ei saa mennä esim vessa ja äitin ja isin makkari. Niihin on parempi ottaa neliveto päälle ja kontata, niin pääsee ehkä hitusen vielä nopeammin tuhoamaan kaiken, vetämään koko vaatekaapin lattialle, irrottamaan lattiakaivon kannen ja repimään koko helvetin vessapaperirullan tuhannen p*llun päreiks ja piilottamalla puolet vessapaperista poskiin. 

Hermanni on alkanu syömään ku työmies eikä kurkkukaan ole enää niin yökkäys herkkä. Tää äiti ei ole ennen edes leipää uskaltanu antaa koska tulehtumisriski on ollut 99,9% varma. Leipäkin siis menee nykyään ilman tukehtumista tai oksentamista. Oikeestaan kaikki menee. Avokado ruikkari on herkkua ja tuorepuurot. Tuorepuuroista kiitos menee kummitädille koska ilman sitä en olis semmossista edes kuullu. 

Tuorepuuro ;
Luonnonjukurttia
Puurohiutaleita
Marjoja tai vaikka marjasosetta
Sotkotetaan sekaisin ja annetaan olla rauhassa yön yli jääkaapissa.
Helppoa!

Myös hoito on aloitettu. Siellä menee Hermannin mittakaavan mukaan hyvin. Ruoka maistuu. Uni maistuu. Eikä itkettäkkään ihan koko päivää. Sellanen on jo oikein hyvä päivä. Herra vaikuttaa tyytyväiseltä. Ja äiti ja isi on myös tyytyväisiä hoitopaikkaan. Hermanni sanoo äiti. Ihan selvästi äiti. Tai sitten ei. Mutta kuulostaa ihan äitiltä. Tai ehkä äiti haluaa kuulla sanan äiti. Äiti kuulee mitä äiti haluaa kuulla. No ainakin se sanoo ÄPÄ! Ja sitten jotain siansaksaa päälle. Hermanni on motorisesti niin lahjakas että jos se tähän samaan syssyyn osais vielä puhuakkin alkais pikku hiljaa epäilyttää onko se edes normaali. Ei kaikkea voi oppia samaan aikaan.

68 vaatteet mahtuu vielä ihan hyvin päälle. Hermanni on niin hiirulainen, ei se ihan aliravitulta näytä mutta pieni se on. Ei lähelläkään kymmentä kiloa. Mutta ei kai sitä voi olettaakkaan että elopainoa ihan hirveästi kertyis kun ukko ei pysy sekuntiakaan paikallaan vaan sinkoilee sinne ja tänne ku sähköjänis. Mikä edes on sähköjänis? Hampaita on ylhäällä neljä ja alhaalla kolme ja puol. Yks on vielä vähän tulo vaiheessa. Ai saasta mä vihaan koko hampaitten tuloa!! Mutta onneks noi kaks alahammasta tuli samalla kertaa niin ei valvottu kun kaks viikkoa. Yks viikko toista hammasta ja toinen viikko toista! Oikee hampaiden tulo valvojaiset. Huoh!

Ruuhkavuodet

On ollu aika hiljasta.. Ei vaan ole aikaa..

Alan pikkuhiljaa ymmärtämään mitä tarkoittaa ruuhkavuodet. Ikuinen neljän ruuhka. Sitä että ei ehi ei jaksa ei kykene tekemään yhtään mitään ylimääräistä. Koko ajan tuntuu olevan kiire jonnekkin suuntaan eli töihin tai nukkumaan. Töistä kun tulee kotiin tuntuu jo niin myöhältä että turha kuvitella tekevänsä yhtään mitään paitsi tietenkin kaiken pakollisen. Täytyy pitää koti hallitussa kaaoksessa, tehä ruoka ja pestä 60 koneellista pyykkiä. Onneks en tee tätä kaikkea yksin. Hatunnosto yksinhuoltajille. Mulla on onneks mies jonka kanssa jaan tän kaiken.

Ilot ja surut. Vitutuksen ja räkätaudit. 

Hermannille on ottanu vähän koville hoidon aloitus ja yöheräily on vaan lisääntyny siihen samaan syssyyn on tulossa vielä hampaita ja eikä siinä vielä kaikki, nenästä roikkuu nenänami ja aamuyöstä yskittää. 3h unien jälkeen eiku töihin! Tekemään samaa hommaa kun kotona, hoitamaan lapsia. Äitinä sitä tietenki tuntee huonoa omaatuntoa siitä että käy töissä mutta se on pakko. Pakko se on jos aikoo käydä laittamassa ripsiä ja ostaa kaupasta avokaadoja. Paitsi jos ottaa "eron", laittaa vaan miehen postin menemään eri osoitteeseen ja vetää Kelasta ja sossusta kaikki mahdolliset tuet niin ehkä sitä sitten pärjäis kotona. Ja tiiättekö näitä on....

Hermanni on niin onnellinen hoitoon lähtijä. 

Ja koska en voi olla harrastamatta päivittäin liikuntaa täytyy sekin jotenkin ujuttaa mahtumaan kalenteriin. Sohvalla pötköttäjäks musta ei ole vaikka en olis nukkunu yöllä sekuntiakaan. Se on super nopea ja raskas hiit treeni melkein joka päivä. Joskus ei vaan oikeesti ehi sitäkään. Mut semmosia päiviä on harvoin. Syön niin paljon kuitenki herkkuja että jos en liikkuis olisin merimakkara. Töihin paluun jälkeen mun paino on onneks jatkanu laskusuhdannetta. Mulla on aktiivisuusmittari ranteessa ja joskus hölkkä vielä sängyn vieressä ennen nukkumaan menoa että saan 100% täyteen. 

Joskus iltasin ei vaan jaksa raahautua enään edes suihkuun. Ja sit haistaan paskalle. Imurointi suoritetaan salkkareitten mainoskatkolla. Sellanen pika imurointi missä ei siirretä ollenkaan mitään tavaroita vaan imuroidaan vaan sieltä missä lattia on näkyvissä.  Salkkareita ei mistään hinnasta jätetä väliin. Minä ja mies ollaan 20.30 vaaka asennossa valmiina nukkumaan.

Ulkona on kylmää ja pimeetä. Tekis mieli vaan istua sohvalla ja syödä 100kg suklaata. Trumppi on Yhdysvaltain uusi presidentti. Ja talvikengät on huonot, niissä jäätyy varpaat hetkessä.
Onneks saa suunnitella ens kesän ulkomaan matkaa. Palmut huojuu ja Hermanni hyppää pää edellä altaaseen. Se antaa toivoa tulevaan! Voimia valvottuihin öihin! Yöllä ku herään Hermannin huutoon mietin. 

"Enää puolvuotta lomaan!"

Äitiys on yhtä pillittämistä!

Koko äitiysura alkaa itkemisellä. Ensin tikkuun ilmestyy kaksi viivaa jonka jälkeen tirautetaan onnen tai surun kyyneleet. Kahden viivan jälkeen itketään jokaiselle mainokselle mikä vähääkään liittyy vauvaan ja itketään vaikka ei liittyisikään. Koko raskaus aika on hyvin herkkää aikaa jolloin itketään milloin mistäkin. Synnytyksessä itketään kivusta ja pelosta. Kun käärön saa syliin itketään onnesta, tässä kohtaa myös mies saattaa liittyä itku kuoroon mukaan. Synnytyksen jälkeen itketään hormonienromahtamisen ansiosta jolloin uusi äitikään ei tiedä onkohan kissa vai kala. Jokaisesta vauvan päästämässä pienestä uudesta "sanasta" jonka äitit voivat vaan kuulla vieräytetään kyynel. Jossain vaiheessa itketään väsymystä sitä mustaa möykkyä mikä oleilee äidin harteilla joskus käy niin ettei se musta möykky lähde ilman apua. Itketään yksinäisyyttä vaikka vauva on koko ajan läsnä. Ja kun se pieni merimakkara kierähtää ensi kertaa selältä mahalleen mahalta selälleen on se parin kyyneleen arvoinen suoritus. Jokainen uusi asia saa äidin kyynelkanavat auki. Ne on niin suuria hetkiä! Ettei kukaan voi ymmärtää. 

Meillä eletään nyt niitä kaikista suurimpia hetkiä. Niitä hetkiä milloin vuodatetaan krotiilinkyyneleitä. Hetkiä kun.opitaan ja opetellaan ne kaikkia elämää helpottavat taidot. Pissat ja kakat pottaan on yhtä kuin onnen kyyneleet. Toissa päivänä meillä otettiin ihka ensimmäiset askeleet ihan itse ilman tukea. Herra Herbertti kohta 10kk otti hitto soikoon askeleita. Maanantaina lähdin töihin. Vuoden kotona olon jälkeen eka päivä meni jonkinlaisessa psykoosissa että en edes tajunnu koko tilannetta. Tiistaina aloin jo olla sen verran kartalla että kotoa lähtiessä olis tehny mieli pillitttää. Suljin koti oven ja mulla oli niin ikävä Hermannia. Niin ikävä että kyyneleet vaan olis tirskunnu silmäkulmista jos olisin antanu niiden päästä valloilleen. Ja kun tuun töistä voisin itkeä onnesta kun saan Pikku Hiirulaisen syliin. Kolme viikkoa niin meillä lähdetään hoitoon. Varma itku. Se on niin suuri askel pois vauvuudesta että haluan olla siinä mukana. Mä haluan olla mukana kun Hermanni menee ensimmäistä päivää hoitoon. Mä niin itken. Itken kun meijän vauva ei ole enää vauva. Itken kun joudun jättämään sen hoitoon vaikka luotan Hermannin hoitajaan ihan 100%! Itken luopumista. Kun vauva jossain vaiheessa elämää tajuaa olevansa erillinen olento ettei hän olekkaan yhtä kuin äiti se sama asia tapahtuu äidille tässä vaiheessa. Se tyhjä olo mikä on ilman vaippasankaria. Äitin täytyy myös iskostaa päähänsä olevansa erillinen olento vauvasta. Se pistää itkettämään! Joskus itkettää myös sen takia kun on vaan niin onnellinen. Silloin kun makoillaan koko perhe vierekkäin lattialla tajuaa Hitsi vie mulla on perhe! 

Äitiys tekee itku alttiiksi. Jos ennen äitiyttä on ollut herkkä niin lapsen saanin jälkeen on hysteerinen. Tai ihan jopa hullu.

Saako lapsi näyttää lapselta?

On tullu tässä jo jonkun tovin pyörittyä vaatekaupoissa lastenvaate osastoilla ja en ole välillä voinu kun olla isona kysymysmerkkinä että olenko mä oikeasti vauvojen vaateosastolla vai ihan aikuisten? Sieltä löytyy glitterlegginseistä farkkutakkiin! Väri skaala on niinkin laaja kuin v.pun,v.sin,beige ja valkoinen! Valkoinen onkin erittäin käytännöllinen väri lapselle joka juuri opettelee syömään ja juomaan itse. Missä on kaikki värit? Minkä takia jo näin pienestä asti täytyy lapsi pukea niin perus tylsäksi ettei tiedä ollaanko sitä menossa hautajaisiin, Milanon muotiviikoille vai ihan vaan päiväkotiin? Kertooko vaatteet jonkinlaisesta asemasta tässä yhteiskunnassa? Vaatteet on nykyään niin hienoja että on parempi sulkea lapsi lasivitriiniin niiden valkoisten vaatteiden kanssa ettei mene likaseksi. Bamset ja kaiken maailman muumipeikothan on ehdoton ei. Nehän on lapsellisia. Lapsella ei saa olla lapsellisia vaatteita. Autot,Formulat, kukat ja yksisarviset on noloja. Mutta kenen mielestä? Kaukaa katsottuna ei 1-vuotiasta erota teini ikäisestä. Eikö lapsi saa näyttää ja olla lapsi? Täytyy muistaa että lapset oppii kaiken meiltä vanhemmilta;)

Hermanni ja pinkkipaholainen.

En ole mikään sukupuolineutraaliksi kasvattaja. Meidän vauvahan ei ole tyttö eikä poika vaan hän saa olla ihminen. Ei! Niinkään en ajattele. Poika on poika ja tyttö on tyttö. Mutta kyllä meillä pukeudutaan ihan kaikkiin sateenkaarenväreihin. Pyörähdän aina myös tyttöjen vaateosastolla koska siellä saattaa olla hyviä löytöjä jotain värikästä hyvällä säkällä. Hermanni on luonteeltaan yks iso aurinko ja mun mielestä sen värikkäät vaatteet kertoo sen luonteesta. Sitten kun hän itse alkaa ilmaisemaan että ei en tahdo keltaista paitaa niin se on sitten ok tai jos hän edelleen tahtoo keltaisen kikertävän kukertavan paidan niin sekin on ihan ok. Meiltä ei taida löytyä mitään niin hienoa vaatetta mikä ei sais mennä likaseks.

Mun puolesta Hermanni saa ihan vapaasti hypätä vaikka sonta kasaan. Kunhan pitää vain suun kiinni. Lapsen tehtävä on remuta,mennä ja tulla ilman että housut on niin kireät ettei kyykkyyn pääse tai pelätä että nyt menee likaseks.

Hei meillä nukutaan!

En oo uskaltanu huudella että meillä nykyään nukutaan yöllä. Oon sen verran taikauskoinen hullu että uskon kun tässä nyt rehvastelen meijän hyvällä nukkumisella niin tadaa kohta ei enää nukuttakkaan!  

Hermannin oma nurkkaus joka mun oli ihan pakko tietysti sisustaa asiaan kuuluvalla tavalla. 

Meillä on nukuttu jo kuukauden päivät. Asia hoitu ihan pienellä Hermannin siirrolla olohuoneeseen yksin nukkumaan pimennysverhojen taakse. Koska en oo mikään peukalo keskellä kämmentä nainen niin rakensin Hermannille itse pimennysverho katoksen. Siitä asti kun Hermanni sinne siirrettiin on se heränny öisin ihan maksimissaan 3 kertaa. Yleensä vaan ihan pari tai kerran. Tutti vaan suuhun, kyljen kääntö ja unet jatkuu. 

Tää on ihan uskomatonta että näin pienellä liikkeellä Herkku alko nukkumaan. Jos olisin sen tiennyt olisin laittanu sen suoraan laitokselta omaan rauhaan nukkumaan mutta olin kyynistynyt ja luovuttanu koko asian kanssa niin mietin vaan että sittenhän sitä juostaan oma sänky Hermannin sänky väliä koko yö. Sitten tuli päivä kun Hermannin sänky roudattiin olkkariin. Ja sitä sänkyjen välistä juoksemista ei kuitenkaan käyny vaan hän päätti alkaa nukkumaan hyviä yöunia. Yhden kerran yössä otetaan vielä maitohörpyt. Oon kuitenki jossain sisimmässäni varma ettei se oikeesti tarvis sitä maitoakaan enää. Herra Herkkänahka näköjään oli niin herkkä uninen kaveri että pienikin äitin tai isin kyljenkääntö sai heräämään. Puhumattakaan siitä kun meillä vielä kuorsataan. Kumpi isi vai äiti? Siitä meilläkin kiistellään. Kumpikaan ei myönnä mitään. 

Tässä mun yhden viikon nukkumis saldo. Ei huono! Mutta meillä ollaan jo vaaka asennossa puol 9 aikaan. 

Mäkään en enää oo tikittävä aikapommi kun oon saanu nukkua enemmän. Eikä Hermannikaan sekin on nykyään paljon hyväntuulisempi kun ennen. Multa valuu hiki kun kuuntelen toisten mammojen juttuja kun ne on alkanu siirtämään vauvoja omaan sänkyyn pois perhepedistä ja vierottamaan tissiltä. Tisseistä vierottamisesta mitään en tiedä mutta ihan hullulta se kuitenki kuulostaa. Oon niin onnellinen että meillä ei oo mitään vierottamista mistään. Oon taistellu kivisen tien tän nukkumisen kanssa eikä voi muuta sanoa kun Amen ja Halleluja! 

Maaliviiva häämöttää!

Enää neljä viikkoa aikaa siihen että palaan sivistyksen pariin eli töihin. Enää neljä viikkoa 24/7 Hermannia. Enää 4 viikkoa saan tehdä aamutreeniä. Enää neljä viikkoa kodinhengettärenä olemista.

Mihin se aika meni? Vastahan mä yrjö kurkussa poljin pyörällä töihin. Nyt saan yrjö kurkussa juosta töihin kun ollaan taas muutettu ihan liian lähelle mun työpaikkaa. Alle 1km. Joka tarkoittaa sata varmaa myöhästymistä. Ei oo hyvä asua liian lähellä kun lähdön jättää niin viime tippaan. Ja nyt ku en varmasti pysty lähtemään ovesta ilman että annan Hermannille tuhat pusua jonka jälkeen annan vielä toiset tuhat. Ja isi miehelle annan pari.

Joka päivä 8 tuntia erossa Hermannista. Miten siitä voi selvitä? Kamala ajatus että kun tuun töistä kotiin niin Hermanni menee kohta jo nukkumaan. Toisaalta kun meillä on niin vähän päivisin yhteistä aikaa voi olla että otan siitä sitte kaiken irti. Eli halin ja pusuttelen Hermannia koko illan siihen asti että se nukahtaa.

Oon kuullu kun äitiyslomalta palaa takas töihin on kuin elämä alkais uudestaan. Pääsee takas ihmisten pariin neljän seinän sisältä. Pääsee juttelemaan muillekin kun vauvalle joka ei omista korvia. On omaa aikaa silloin kun menee töihin ja palaa töistä. Työmatkathan on lapsellisten päivän koho kohta. Neljän ruuhka on mahdollisuus. Ylhäässä yksinäisyydessä. Paska juttu tämä työpaikan lähellä asuminen siis kun kestää minuutin mennä ja tulla. Eli se siitä omasta ajasta. Eikä paljon neljän ruuhkaakaan näy. Paitsi työpaikan ovella kun kaikki yrittää änkeä samaan aikaan ulos.

Yks etappi elämässä alkaa häämöttää loppuaan, vauvavuosi! Siitäkin selvittiin hengissä just ja just. Aika juosta maaliin ja tuulettaa. Mutta nautitaan vielä neljä viikkoa.

Osittain sormiruokailija.

Sormiruokailu. Ruokailu jossa lapsi ihan alusta alkaen syö itse sormin kaikki eteen kannettavan. Valitsee itse mitä syö ja kuinka paljon syö. En ole itse kokeillu enkä kokeile. Mä en ymmärrä miten se toimii? Ja puhunkin nyt kiihko sormiruokailijoista. Vaikka iltapala jos Hermanni söis just sen mitä suuhunsa saa menis se kyllä aika hitsin nälkäsenä nukkumaan koska puolet ruuasta olis lattialla ja toinen puolisko korvassa. Ja ihan parsakaalin palasella ei koko yötä pärjää. Iltamaidot päälle mutta siltikään meillä ei selvittäis yötä ilman nälkä kuolemaa. Täytyy odottaa että lapsi on itse valmis kiinteään ruokaan ja maistamaan ja ennen kaikkea tukehtumaan. Lapsentahtisuus on kaiken a ja o! Mites olisi 15-vuoden päästä teinintahtisuus? Eletään sitten teinin aikataulujen mukaisesti.

Ja kyllä! Meilläkin voi syödä tiettyjä asioita sormin. Sellassia asioita mitä aikuisetkin syö sormin. Esim leipää voi syödä sormin ja maissinaksuja. Ja tietty Hotwingsejä!

Meillä sotketaan syödessä niin paljon että vielä kun sen ruuan lätkäsis naaman eteen ja sanois että "syö ite!" Ei meijän keittiötä varmaan erottais sikalasta. No ei sitä muutenkaan oikeen erota. Kolme pikku possua siellä aina pöydän ääressä istuu. Toiseksi tässä sormiruokailussa pelottaa tukehtuminen. Oon ihan 100 varma että Hermanni tukehtuu. Ei sen pieni suuri pää vielä ymmärrä ettei koko ruisleipää voi laittaa kerralla suuhun ja niellä purematta.

En oo yhtään perehtyny sormiruokailuun joten minkäänlaista faktatietoa mulla ei ole siitä antaa. Paitsi se että päiväkodissa ei saa syödä sormin. Ja sormiruokailussa pinsettiote harjaantuu. Sormiruokkailessa äiti saa myös harjaannuttaa elvyttämis taitoja. 

Olin kerran ihan äimänkäkenä kun näin 2 vuotiaan syövän ravintolassa spagettia sormin. Sinne vaan spagetin sekaan kummatkin kädet. Se meni jo vähän ohi mun ymmärryksen. Sillä ruokailulla ei kyllä ollu minkäänlaista tekemistä pinsettiotteen kanssa. Eikö ton ikänen olis valmis jos harjoittelemaan lusikka otetta tai ehkä jopa haarukka otetta? Se on pienelle ihmiselle hieno ja suurenmoinen hetki kun lusikka vaihdetaan haarukkaan. Siinä lapsen itsetunto nousee ihan nextille levelille! Se on ku heittäis pyörästä apupyörät metsään!

Missä menee sormiruokailun raja? Syödäänkö keitosta sattumat sormin ja latkitaan lopuksi liemi lautasen reunalta? 

Mä oon niin hitler äiti että meillä syödään just sitä mitä on tarjolla eikä aleta valitsemaan. Jos ei maistu niin sitten ei syödä. Kyllä se jossain vaiheessa syö! 
Miks lapsen pitäis saada edes päättää mitä se syö? No koska vauvantahtisuus!

Olin niin tai näin mä luokittelisin meijät osittain sormiruokailijoiksi! Osittain vauvantahtisiksi!