perjantai 23. maaliskuuta 2018

Kun päiväkodissa on hyvä olla

Meidän päiväkotiuraa alkaa olla takana 8 kuukautta. Päiväkodin aloitus oli todella hankala, koko ajan itkettiin. Itkettiin kun mentiin ja itkettiin kun tulin hakemaan. Muistan kun menin ensimmäisenä päivänä hakemaan Hermannin päiväkodista ja näin kun se itki niin kyllä siinä tältäkin äidiltä itku. Ei auta vaikka kuinka itse olisi alalla. Mun sydän itki verta ensimmäiset viikot kun Hermanni vaan itki. Me siirryttiin perhepetiinkin nukkumaan kun yöt alkoi menemään ihan päin seiniä. Mutta ajat muuttuvat.



Miten päiväkodissa menee nyt?

Nykyään Hermanni viihtyy päiväkodissa erittäin hyvin. Enää ei itketä viedessä eikä hakiessa, paitsi kiukusta. Enää päiväkotiin jäädessä ei ehdi edes heippoja tai pusuhaleja antamaan kun on niin kiire leikkiin. Nopeasti vaan vilkutetaan eikä edes taakse katsota vaikka äiti kuinka yrittää houkutella halitteluun ja pusutteluun. Hakiessa onneksi yleensä juostaan suoraan syliin ja annetaan halit mutta sitäkään ei enää ihan joka kerta. Joskus voi olla mielenkiintoisempaa tekemistä kuin äidin saapuminen esimerkiksi karkuun juokseminen.
Kerran menin hakemaan Hermannia hoidosta eikä se huomannut äidin saapumista ovenpieleen. Mun sydän suli kun näin miten onnellinen se oli ja nauraa räkätti muiden lasten kanssa. Ihana nähdä miten hyvin se on ryhmäytynyt, eikä seisoskele yksin missään nurkassa. 

Tiedän että päiväkodit pistetään todella ahtaalle ja kaikesta supistetaan mutta olen huomannut miten hyvä Hermannin on olla päiväkodissa, ja se johtuu ainoastaan siitä miten ihania hoitajia Hermannilla on. Hermanni on niin herkkä että siitä heti huomaa jos kaikki ei ole hyvin. Sen tarpeisiin selvästi päivänaikana vastataan koska se ottaa jokaisen hoitajan niin luottavaisena vastaan ja menee syliin sen kummempia empimättä. Yksi hoitaja on vähän ylitse muiden jonka nimeä jankataan joka tilanteessa. Yöllä ja päivällä.  Jos pieni kiukku iskee aamulla tarhaan lähtiessä saa Hermannin houkuteltua että "Mennään katsomaan jos tämä kyseinen hoitaja olisi siellä". 

Hermanni on saanut päiväkodista myös erittäin hyvänystävän. En oo koskaan nähnyt että Hermanni olis kenenkään muun lapsen näkemisestä yhtä innoissaan kuin tämän kyseisen. Ne kaksi viikaria on vaan jotenkin niin samalla viikari tasolla ja keksii yhdessä ties mitä kolttosia. Ja miten paljon Hermanni kaikesta kiireestä ja suuresta väenpaljoudesta huolimatta on päiväkodissa oppinut,joka viikko Hermanni veisaa uutta laulua. Milloin Piippolan vaaria ja milloin kengän kannat sanoo kookookoo. Miten hienosti se on kotonakin alkanut leikkimään kotia ja tarjoilemaan äitille ja isille erilaisia pikkuauto paistoksia. Paljon jää käteen ja pieneen päähän päivän aikana tapahtuvia asioita. 

Kaiken kaikkiaan oon niin super tyytyväinen! Ymmärrän vanhempien tuskan jos hoitajat menee vaihtumaan. Nää pienet kiintyy niin varpaita myöten omiin hoitajiin, eikä riitä että lapset kiintyy vaan samoin me vanhemmat kiinnytään samaan tahtiin ehkä joskus jopa vähän enemmän. Olishan se kamalaa viedä se kaikista rakkain sellaiseen paikkaan ja henkilöille keneen ei yhtään luottaisi.

Tänään me ollaan kotona ja vietetään taas sairaslomapäivää kun eihän tässä ollakkaan kun ihan joka viikko joku meidän perheestä kipeänä. Loppuis jo!

Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti