keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Ero vauvavuotena

 Elämänpeli.



Blogeja lukevat on varmaan lukenut tämän ;

http://www.vauva.fi/blogit/havaintoja-parisuhteesta/ihmisten-edessa

Minä myös. Mä luin sen, jonka jälkeen mut valtas ihan tajuton ahdistus. Melkein konkreettisesti kurkkua puristi. Meni tunteisiin. Mietin mitä jos? Mitä jos näin olisi tapahtunut mulle? Mitä jos tossa tilanteessa olisin minä. Mitä jos se olisinkin minä joka olis jäänytkin yksin. Tommossessa tilanteessa putoaa pohja varmasti koko elämältä. Tulee olo ettei koskaan  olekkaan tuntenut toista. Juuri synnyttäneenä tuntuu ettei tunne edes itseään. Elämäntilanteessa mikä pitäis olla maailman onnellisinta aikaa. Onnellisinta aikaa perheenä ja sen ihmisen kanssa kenen kanssa on päätetty tehdä jälkikasvua. Nainen on ensin 9kk kantanut, sitten pusertaa ulos jonka jälkeen hormonit hyrrää, koko elämä menee uusiks ja mies sanoo soronoo. En voi kun olla erittäin suurena kysymysmerkkinä että mitähän vittua? Miten itsekästä on tollassessa elämäntilanteessa poistua takavasemmaan? Kuka voi jättää oman lapsensa? Ja kuka on se kolmas sydämmetön osapuoli joka edes kehtaa änkeä rikkomaan toisen perheen? Perheen missä on pieni vauva. Oon niin vihanen että nousee varmaa savu korvista. Miksi pitää julkisesti kertoa että on rakastunut toiseen?  Ei riitä että satuttaa toista maailman kamalimmalla tavalla vaan täytyy vielä nöyryyttää. Luulin että Tempation Island on keskenkasvusten teinien juttu kun voi ilman minkäänlaista moraalia satuttaa toista. Mutta ei. Missä moraali?

Vauvavuotena ei erota  

Eroaminen tällä aikakaudella on niin helppoa. Tullaan, mennään ja tehdään mitä huvittaa. Eron syyksi riittää se tunne. Koska mulla nyt vaan on tällänen tunne. Ei oteta mistään mitään vastuuta eikä jakseta tehdä töitä parisuhteen/perheen eteen. Ajatusmaailma on se että kaiken  pitäisi olla niin helppoa, vaan kun ei ole varsinkaan pikkulapsi aikana. Pikkulapsi aikana erot pitäis kieltää lailla. Se on haastavaa, väsyttävää ja raskasta aikaa. Jos siitä yhdessä selviää, selviää ihan mistä vaan.  Mutta ei, ei käy ihan liian hankalaa ja raskasta. Kuulin niinkin fiksun jutun  kuin "Kahden ihmisen väliin ei mahdu kolmatta jos sitä ei siihen päästä.“ ja en muuta voi sanoa kun Amen ja Halleluja! 

Mietin että mitä mulle olis käyny tossa tilanteessa? Kamalan raskauden jälkeen vielä kamalemman synnytyksen, 24/7 itkevän vauvan kanssa ja minimaalisilla unilla. Mitä jos mä olisin siinä vaiheessa jäänyt yksin? Kun koko yön olisin hyssytellyt vauvaa ravaamalla olkkari makkari väliä ja toinen olisi tullut siihen ja kertonut lähtevänsä. Mä en varmaan olis tässä. Olisin romahtanu. Olisin kirjaimellisesti tullu hulluks. Ei mun psyyke olis kestäny.

Haluan sanoa vaan omalle miehelle maailman suurimmat kiitokset. Kiitos että jaksat. Kiitos että olet läsnä!


 
Rakkaus on tahdon asia.

Ps.  Loppujenlopuks vaan melkein nauratti kun työkaveri kaima laitto niin tulenkatkusen ääniviestin että ihan ku oltais jo puhuttu sydänystävästä. 

9 kommenttia:

  1. Mulle tulee aina kylmiä väreitä, kun luen tästä tapauksesta. Todella röyhkeä teko kaikin puolin. Oon kans ite miettinyt meidän ensikuukausia vauvaperheenä, enkä todellakaan tiedä miten olisi selvitty, jos oma ukko olisi ottanut ja lähtenyt. Sitäkin ihmettelen, miksi se uusi rakkaus ei voi odottaa? Jos se nyt on "se oikea" niin kai se kestää sen hetken odottaa, että edes siitä ihan pikkuvauva-ajasta selvitään perheenä.

    VastaaPoista
  2. Kamala juttu tosiaankin.. :/ En voi ymmärtää eroja, ellei oikeasti ole fyysisestä tai henkisestä väkivallasta kysymys.

    VastaaPoista
  3. Oon samaa mieltä! Väkivalta on asia erikseen.

    VastaaPoista
  4. Voi nyt helvetti, ellei olla onnellisia niin mitä järkeä? Tuskin se nsinen haluaa että mies roikkuu siinä ilman rakkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olisin kyllä todellakin halunnut, että mies olisi roikkunut sen ekat 1-2 vuotta ihan velvollisuudentunnosta, jos rakkaus olisi loppunut. Nimim. Esikoinen heräsi 10 kertaa yössä ekat 3 vuotta.
      P.s. jos rakastuu toiseen raskaus- tai vauva-aikana, niin oikea toimintatapa on poistaa ko. henkilön kaikki yhteystiedot ja keskittyä perheeseensä kunnes elämä on vauvan/lapsen kanssa vakiintunut. En tietenkään vastusta eroja sinänsä, mutta jättäminen kun vauva on 2kk on brutaalia ja epäinhimillistä.

      Poista
  5. Ei jumalauta tuota bloggaajaa. Tuo on alhaisin mahdollinen (ei-rikollinen) teko. On väärin ja idioottimaista erota vauvavuonna (pl. väkivalta). Ja tyyppi on vielä näköjään vuosikausia vatvonut ympäripyöreästi suhdettaan ja tunteitaan blogissaan.
    Kirjoitat kauniisti miehestäsi, mutta mielestäni siitä ei kyllä tarvitse erikseen ketään kiittää, ettei jätä vastasynnyttänyttä puolisoaan. Kyllä sen pitäisi kuulua ihan normaaliin inhimillisyyteen.

    VastaaPoista
  6. On tehnyt mieli kirjoittaa tästä mutta en osaa pukea kaikkia ajatuksia sanoiksi. En ainakaan riittävän "kauniisti". Kiitos tästä, olen samaa mieltä joka sanasta! Vaikka toisten elämää ei sovi arvostella eikä kukaan ulkopuolinen voi koskaan ymmärtää koko totuutta, niin... No, joka kerta päällimmäisenä ajatuksena on se, että muutama viikko sitten synnyttänyt äiti jäi yksin. En pääse yli ajatuksesta, en mitenkään.

    VastaaPoista
  7. Ehkä kiitin miestäni siitä että on jaksanut vaikka oon ollutkin välillä vähän hullu väsymyksestä ja kiukutella vaikka mistä turhasta. :D Se olis ihan hyvin voinu sanoa että pidä tunkkis.

    VastaaPoista
  8. Mä oon kans sitä mieltä, että vauvavuotena ei saa erota. Lapsien tekemistä pitäisi monien pohtia selvästi vähän tarkemmin, että onko se ihminen varmasti se, kenen kanssa jaksaa kaikki yövalvomiset ja muut haasteet. Jos olet ollut niin rakastunut ennen lapsia, niin mihin kummaan se rakkaus häviää 3kk vauvan syntymän jälkeen? Vanhemmat eivät ole siinä vaiheessa vielä omia itsejään ja maailman typerintä erota. Miten sillä miehellä on edes ollut aikaa rakastua kehenkään toiseen, kun kaikki aika pitäisi mennä vauvaan ja perheeseen.

    VastaaPoista