perjantai 23. helmikuuta 2018

Vuosisadan oksennustauti!

Huh! Onneks tää viikko alkaa olla voiton puolella ja viikon talviloma häämöttää edessä päin. En jaksais enää. Tää viikko vei mun voimat ihan kokonaan ja kirjaimellisesti.

Tiistai aamu alkoi pienellä vatsan väännöllä. Se alkoi heti kun heräsin. Normaaliin tapaan yritin väkisin juoda kahvia ja syödä vähän aamupalaa. Jos se sillä menisi ohi. Ei, ei vaan maistanut, ei edes aamukahvi vaikka se on päivän tärkein ateria. Epäilin hetken voinko lähteä töihin mutta luulin vatsakivun menevän ohi, samoin ällöttävän olon. Ehdin olla töissä tunnin kun tuli olo että nyt täytyy lähteä kotiin. Ja mun kynnys lähteä tai olla kotona on yhtä korkea kuin Himalajan huippu. Onneksi lähdin.

En ehtinyt kauan kotona sängyssä pyörimään kun tuli jo kiire vessaan. Yökki. Sieltä se tuli. Ja se siitähän se riemu vasta ratkesi. Sen jälkeen mikään ei pysyny enää sisällä ei niin mikään. Ei pystynyt juoda, eikä syödä. Kun oksetamista oli kestänyt jo puoli päivää alkoi päässä jo pimetä ja koko vatsalaukku oli krampissa kun ei ollut enää mitään mitä vatsassa olisi ulos tullut. Se kun oksennusrefleksi on päällä mutta mitään ei vaan tule ulos, on kamala. Vessan lattialla pää pöntössä ja taju kankaalla. Kädet tärisi kuin olisi ollut kovempikin ryyppyputki päällä. Vatsakipu oli niin kova että piti melkein itkua jo tihrustaa. Jos kynnys on korkea olla töistä pois niin vielä korkeampi kynnys on lähteä sairaalaan.


Sairaalassa pääsin yllättävän nopeasti makuuasentoon ja suoraan tippaan. Nestettä suoraan suoneen. Olin niin kuollu kun vain elävä kuollut voi olla. Sanoinkin että taidan kuolla tähän paikkaan. Ei, en kuollut. Eikä vatsalaukkukaan ollut revennyt siitä rajusta yökkimisestä vaikka siltä se tuntui ja suussa alkoi maistumaan jo veri. Noro. Norohan se. Nesteytyksellä ja pahoinvointilääkkeellä olin taas elävien kirjoissa.

Kyseisestä episodista on jo kolme päivää mutta vieläkin on olo kuin pahemmassakin krapulassa. Tässä on yksi hyvä syy miksi olen absolutisti. Pelkään oksentamista ja pahaa oloa. Tässä on taas yksi syy miksi mä en kestäis olla raskaana. Mä en kestä pahaa oloa. Pahaa oloa joka kestäis koko 9kk. Se on yksi mun pahimmista painajaisista. Ei enää koskaan!

Kolme tuntia lomaan. Sen jälkeen vain tulevaisuus on avoin. Mennään koko loma ihan vaan rennosti fiiliksen mukaan.  Aion myös hetkeksi laittaa treenaamisen jäihin. Ainakin viikoksi. Kova treenaaminen ilman asian mukaista nesteytystä on varmaan iso osa syyllinen mun nopeaan kuivumiseen. Nyt täytyy yrittää antaa kropalle vähän aikaan palautua tästä järkyttävästä kevät paastosta joka tyhjensi ihan joka solun. Katsotaan pysytäänkö loma terveenä.

Hyvää talvilomaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti