tiistai 13. helmikuuta 2018

Mitä löytyy meidän jääkaapista?

Yleensä meidän jääkaapista löytyy muutakin kuin valo. Tämä johtuu siitä että ruokaa täytyy olla saatavilla varsinkin nyt kun omistaa lapsen. Ennen lasta ei ollut niin väliä löytyykö jääkaapista yhtään mitään. Sinkkuaikoina sieltä ei löytynyt edes valoa. 

Jääkaapista täytyy aina löytyä perus elintarvikkeet joita meillä on :

Maito
Oivariini
Juusto
Rahka
Luonnonjuqurtti

Näillä viidellä pääsee jo erittäin pitkälle. On kahviin maitoa, leivän päälle muukin kuin pyhäähenkeä ja Hermannille on välipalaa. Yleensä jääkaapistamme löytyy myös rehuja, erilaisia ja erinvärisiä rehuja. Hermannin lempparia on minitomaatit ja kurkku, niitä yleensä löytyy aina myös ruokalautaselta ja ihan vain naposteluun. Ja mun täytyy saada leivän päälle myös jotain rouskuvaa. Ruuan kylkeen yritän myös mahdollisimman usein jaksamisen tai viitsimisen mukaan tehdä salaattia. Raejuusto on myös yksi takuuvarma löytö. 

 
Jääkaappimme oven lokerikot on täynnä erilaisia salaatinkastikkeita ja majoneeseja, koska mä vaan yksinkertaisesti rakastan niitä. On ihana laittaa salaatin päälle jotain hyvää kastiketta eikä riitä että olisi vaan yhtä laatua. Tätä mun mies ei ymmärrä miksi niitä täytyy olla koko jääkaappi täynnä ja vielä kaikki on puoli tyhjiä.  

Jääkaapista löytyy myös erillisia yllätyksiä ja kätköjä. Puoliksi juotu pillimehu mistä on pilli jo hukka nimisessä paikassa. Homeelta maistuva halloumjuusto, kuusenkärkkäsiirappia, kurkkusalaattia mitä kukaan ei koskaan syö, silmätippoja, ananasmurskaa, erilaisia eri homehtumis vaiheessa olevia leikkeleitä ja paljon muuta. Yleensä löytyy myös Pepsi Maxia koska olen tämän syntisen juoman suurkuluttaja.

Jääkaapissa ei ole minkäänlaista loogista järjestystä vaan tavarat on siellä mihin ne on nyt satuttu laittamaan. Onneksi avatut maidot ja vihannekset löytävät useimmiten oikeille ja omille paikoilleen. Kai jääkaapissa on jokaiselle elintarvikkeelle omapaikkansa, missä on optimaalinen lämpötila tuotteen säilyvyyteen. Tähän asiaan en ole perehtynyt ja tuskin koskaan perehdyn.

Meidän perheessä syödään suht terveellisesti ja vältellen eineksiäja järkyttäviä sokeria määriä. Meidän jääkaapista harvoin einestä löytyy, paitsi aivan äärimmäisen tiukanpaikan tullen saarioisten äitien tekemää makaroonilaatikkoa. Meiltä ei ikinä löydy sokerijukurtteja, vanukkaita, eines hamppareita tai pizzoja tai nakkeja.

Uskallatko raottaa sinun jääkaappisi sisältöä?

3 kommenttia:

  1. Uskaltaisin, jos siellä olisi valo :D Hauska postausidea!

    VastaaPoista
  2. Mä voisin ehkä raottaa meidän jääkaappia kauppareissun jälkeen. On kaappi silloin pikkasen täynnä. 😁

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus, itse en uskalla tätä tehdä :D

    VastaaPoista