Huomenna se alkaa, PÄIVÄKOTI!

Oi oi. Happi loppuu ja pyörryttää. Ei Hermannia vaan tätä äitiä. Huomenna alkaa nimittäin suuri ja uusi vaihde meijän elämässä nimittäin päiväkoti. Samalla alkaa myös tavallinen arki kun mieskin 2kk loman jälkeen palaa töihin ja elämä asettuu taas arki muottiin. Siihen tylsään ja tasaseen arki muottiin,eikä se loppu peleissä edes niin tylsää ole. Tavallista.

Miten päiväkodin työntekijää voi jännittää oman lapsen vienti päiväkotiin? Siinä se juju juuri onkin. Tiedän tasan tarkkaan mitä se on. Ja totuin jo liian hyvään Hermannin perhepäivähoitajaan. Siellä sitten joku miettii miksi täytyy viedä päiväkotiin jos tuntuu näin pahalta. Koska olen ajokortiton. Entinen hoitaja asui niin kaukana että mies pääsääntöisesti hoiti tuonnit ja viennit. Vaari vihreällä mazdallansa auttoi minkä suinkin pystyi mutta ei musta ole velvoittamaan isovanhempia tuomaan ja viemään. 

Ja onhan tässä jotain hyvääkin. Hermanni tulee samaan päiväkotiin missä mä olen itse töissä. Eri taloon kylläkin, mutta aivan viereen. Ja tämä kaikki sijaitsee noin 300 metrin päässä meidän kodista. Mikäs sen helpompaa kun töihin mennessä tiputtaa se hoitoon ja töistä päästessä napata se mukaan. Oon onnekkaassa asemassa kun mun omat tutut työkaverit hoitaa mun lasta. Tunnen ne ja tiedän niitten toimintatavat joten mun ei tarvi käyttää aikaa iltaisin pohtimiseen onkohan siellä päiväkodissa kaikki hyvin.

Onko kaikki tavarat valmiina? 

Sisätossut, kyllä!
Kuravatteet, kyllä!
Kumisaappaat, kyllä!
Unilelu, kyllä!
Kaikki vaatteet nimikoitu, melkein!
Vaipat, ei! Hups! 

 Jos Hermanni tietäis minne se huomenna on  joutumassa niin se ei kyllä nukkuis koko yönä. Tätä äitiäkin jännittää niin että taitaa koko yö mennä vaan sängyssä pyörimiseen. Tsempit kaikille päiväkoti uran aloittaville pienille ja suurille! Kaikille äideille pikku vinkki, itkekää vasta päiväkodin ulkopuolella! Ja tasa-arvon nimissä myös isät voi itkeä.