torstai 13. lokakuuta 2016

Äitiys on yhtä pillittämistä!

Koko äitiysura alkaa itkemisellä. Ensin tikkuun ilmestyy kaksi viivaa jonka jälkeen tirautetaan onnen tai surun kyyneleet. Kahden viivan jälkeen itketään jokaiselle mainokselle mikä vähääkään liittyy vauvaan ja itketään vaikka ei liittyisikään. Koko raskaus aika on hyvin herkkää aikaa jolloin itketään milloin mistäkin. Synnytyksessä itketään kivusta ja pelosta. Kun käärön saa syliin itketään onnesta, tässä kohtaa myös mies saattaa liittyä itku kuoroon mukaan. Synnytyksen jälkeen itketään hormonienromahtamisen ansiosta jolloin uusi äitikään ei tiedä onkohan kissa vai kala. Jokaisesta vauvan päästämässä pienestä uudesta "sanasta" jonka äitit voivat vaan kuulla vieräytetään kyynel. Jossain vaiheessa itketään väsymystä sitä mustaa möykkyä mikä oleilee äidin harteilla joskus käy niin ettei se musta möykky lähde ilman apua. Itketään yksinäisyyttä vaikka vauva on koko ajan läsnä. Ja kun se pieni merimakkara kierähtää ensi kertaa selältä mahalleen mahalta selälleen on se parin kyyneleen arvoinen suoritus. Jokainen uusi asia saa äidin kyynelkanavat auki. Ne on niin suuria hetkiä! Ettei kukaan voi ymmärtää. 


Meillä eletään nyt niitä kaikista suurimpia hetkiä. Niitä hetkiä milloin vuodatetaan krotiilinkyyneleitä. Hetkiä kun.opitaan ja opetellaan ne kaikkia elämää helpottavat taidot. Pissat ja kakat pottaan on yhtä kuin onnen kyyneleet. Toissa päivänä meillä otettiin ihka ensimmäiset askeleet ihan itse ilman tukea. Herra Herbertti kohta 10kk otti hitto soikoon askeleita. Maanantaina lähdin töihin. Vuoden kotona olon jälkeen eka päivä meni jonkinlaisessa psykoosissa että en edes tajunnu koko tilannetta. Tiistaina aloin jo olla sen verran kartalla että kotoa lähtiessä olis tehny mieli pillitttää. Suljin koti oven ja mulla oli niin ikävä Hermannia. Niin ikävä että kyyneleet vaan olis tirskunnu silmäkulmista jos olisin antanu niiden päästä valloilleen. Ja kun tuun töistä voisin itkeä onnesta kun saan Pikku Hiirulaisen syliin. Kolme viikkoa niin meillä lähdetään hoitoon. Varma itku. Se on niin suuri askel pois vauvuudesta että haluan olla siinä mukana. Mä haluan olla mukana kun Hermanni menee ensimmäistä päivää hoitoon. Mä niin itken. Itken kun meijän vauva ei ole enää vauva. Itken kun joudun jättämään sen hoitoon vaikka luotan Hermannin hoitajaan ihan 100%! Itken luopumista. Kun vauva jossain vaiheessa elämää tajuaa olevansa erillinen olento ettei hän olekkaan yhtä kuin äiti se sama asia tapahtuu äidille tässä vaiheessa. Se tyhjä olo mikä on ilman vaippasankaria. Äitin täytyy myös iskostaa päähänsä olevansa erillinen olento vauvasta. Se pistää itkettämään! Joskus itkettää myös sen takia kun on vaan niin onnellinen. Silloin kun makoillaan koko perhe vierekkäin lattialla tajuaa Hitsi vie mulla on perhe! 

Äitiys tekee itku alttiiksi. Jos ennen äitiyttä on ollut herkkä niin lapsen saanin jälkeen on hysteerinen. Tai ihan jopa hullu.

torstai 6. lokakuuta 2016

Saako lapsi näyttää lapselta?

On tullu tässä jo jonkun tovin pyörittyä vaatekaupoissa lastenvaate osastoilla ja en ole välillä voinu kun olla isona kysymysmerkkinä että olenko mä oikeasti vauvojen vaateosastolla vai ihan aikuisten? Sieltä löytyy glitterlegginseistä farkkutakkiin! Väri skaala on niinkin laaja kuin v.pun,v.sin,beige ja valkoinen! Valkoinen onkin erittäin käytännöllinen väri lapselle joka juuri opettelee syömään ja juomaan itse. Missä on kaikki värit? Minkä takia jo näin pienestä asti täytyy lapsi pukea niin perus tylsäksi ettei tiedä ollaanko sitä menossa hautajaisiin, Milanon muotiviikoille vai ihan vaan päiväkotiin? Kertooko vaatteet jonkinlaisesta asemasta tässä yhteiskunnassa? Vaatteet on nykyään niin hienoja että on parempi sulkea lapsi lasivitriiniin niiden valkoisten vaatteiden kanssa ettei mene likaseksi. Bamset ja kaiken maailman muumipeikothan on ehdoton ei. Nehän on lapsellisia. Lapsella ei saa olla lapsellisia vaatteita. Autot,Formulat, kukat ja yksisarviset on noloja. Mutta kenen mielestä? Kaukaa katsottuna ei 1-vuotiasta erota teini ikäisestä. Eikö lapsi saa näyttää ja olla lapsi? Täytyy muistaa että lapset oppii kaiken meiltä vanhemmilta;)

Hermanni ja pinkkipaholainen.


En ole mikään sukupuolineutraaliksi kasvattaja. Meidän vauvahan ei ole tyttö eikä poika vaan hän saa olla ihminen. Ei! Niinkään en ajattele. Poika on poika ja tyttö on tyttö. Mutta kyllä meillä pukeudutaan ihan kaikkiin sateenkaarenväreihin. Pyörähdän aina myös tyttöjen vaateosastolla koska siellä saattaa olla hyviä löytöjä jotain värikästä hyvällä säkällä. Hermanni on luonteeltaan yks iso aurinko ja mun mielestä sen värikkäät vaatteet kertoo sen luonteesta. Sitten kun hän itse alkaa ilmaisemaan että ei en tahdo keltaista paitaa niin se on sitten ok tai jos hän edelleen tahtoo keltaisen kikertävän kukertavan paidan niin sekin on ihan ok. Meiltä ei taida löytyä mitään niin hienoa vaatetta mikä ei sais mennä likaseks.
Mun puolesta Hermanni saa ihan vapaasti hypätä vaikka sonta kasaan. Kunhan pitää vain suun kiinni. Lapsen tehtävä on remuta,mennä ja tulla ilman että housut on niin kireät ettei kyykkyyn pääse tai pelätä että nyt menee likaseks.